Kolmannesta eli Alanderista huhuttiin, että hän oli vapaakirkollinen, löyhäuskoinen, hihhuli ja tiesi mitä kaikkea hän oli. Oli ihan selvää, että niin vaarallinen mies oli kaikkein vähemmän sopiva kirkkoherraksi Kettuniemelle, jossa oli opittu arvossa pitämään vanhaa jumalisuutta ja — polvirukousta.
Näytti siis siltä, kuin ei yhdelläkään vaalipapeista olisi ollut suuria toiveita tulla kysymykseen arvoisain Kettuniemeläisten keskuudessa. Sillä valita tieten jotakuta sanotuista papeista, eihän sitä voinut keltään vaatia. Täytyipä vähän ihmetellä, että juuri he olivat sattuneet hakemaan Kettuniemelle ja pääsivät vaaliehdolle. Mutta arvatenkin oli se tapahtunut Herran erityisestä tarkoituksesta, niinkuin siitä hurskaasti oli selitetty ja parasta oli siis mukaantua siihen.
Tosin löytyi niitä, jotka eivät tahtoneet oikein uskoa edellä kerrotuita huhuja, vaan vielä väittivät niitä keksityiksi ja vääriksi. Mutta tällaiset epäilijät olivat pieni joukko verrattuna niihin, joita saattoi mielensä mukaan nenästä vetää, joten heidän väitteensä jäivät heikoksi huudoksi Kettuniemen korvessa.
Erityisen hedelmällistä maata löysivät juorupuheet järvikylissä, joiden asukkaat olivat enemmän vanhoilla-olijoita ja sentähden omatakeiseen asiain tutkimiseen vähemmän kehittyneitä. Ei siellä ryhdytty huhuja tarkemmin pohtimaan, vaan otettiin niitä vastaan, jollei kaikkia täytenä kultana niin uskomista ansaitsevina. Sellaiset jälleen herättivät heissä, jotka entisestään pelkäsivät kaikkea uudelta vivahtavaa niinkuin syntiä, pelkoa ja vastenmielisyyttä erittäin tuota huhun leimaamaa löyhäuskon hihhulipappia vastaan. Ei sellaisesta ollut heidän opettajakseen, jotka ahkeroivat vakavaa jumalisuutta ja tahtoivat elää ja kuolla »vanhan virsikirjan uskossa».
Näin vakuutti paitsi muita Kuivaniemen vaari, jonka sanalla oli suuri merkitys järvikylissä. Sillä tiedettiinhän yleensä, että hän oli vuosikymmeniä harrastanut polvirukousta ja parannusta ja ahkeraan kirjan lehtiä käännellyt. Kyllä hän tiesi autuuden asiat paremmin, kuin moni liperi-kauluksellinen pappi, ja voi sentähden varoittaa, että poikkeaminen nöyrältä rukouksen tieltä helposti löydetylle uskon tielle vei harhaan ja onnettomuuteen.
Mitä jälleen hihhuli, jota myös Alanderista huhuttiin, tarkoitti, siitä ei yleensä Kettuniemellä oltu oikein selvillä. Sellaisia ei, nimittäin, ollut vielä sinne ilmaantunut, eikä tiedetty lähipitäjissäkään niitä löytyvän. Mutta että hihhuli tarkoitti jotain pahaa, joko uskon luopiota tai muuta senkaltaista, sitä ei moni epäillyt. Rannan Kyöri, joka oli matkustellut työnansiolla monessa seurakunnassa ja siten nähnyt ja kuullut enemmän kuin muut, oli kyllä valmis, niinkuin sellaisten tapa usein on, selittämään minkä asian hyvänsä selväksi. Mutta hänen selityksensä, että hihhuli oli uskonnollinen hyppijä, joka hyppiessään löi käsiänsä yhteen ja lauloi hih, huh, ei tainnut kaikkia tyydyttää. Sillä mies oli tunnettu puheissaan vähemmän luotettavaksi ja että hän oli suuri pilantekijä.
III.
Jos Kettuniemellä levisi alentavia huhuja vaalipapeista, niin kyllä sen siaan tiedettiin hyvää maisteri Krypqvististä ja hänen mainettaan toitotettiin. Hän oli kerrassaan herttainen mies, jossa ei löytynyt moitteen syytä, vaikka suurennuslasilla olisi etsinyt. Kuinka ystävällinen hän oli puhutella ja niin nöyrä ja alhainen! Millä ahkeruudella hän selitteli sanaa kyläkunnissa ja kävi pitäjän matkoja virkaveljensäkin puolesta! Kuinka harras ja sanarikas hän oli polvirukouksissaan! Ja kuinka kauniisti hän saarnasi, höystäen puhettaan tuon tuostakin vaikuttavilla sanoilla: »kalliit ystävät» ja »rakkaat ystävät», milloin monikossa, milloin yksikössä! Aina kun minä kuulen niitä sanoja — ja kyllähän niitä maisterin suusta sai usein kuulla —, tuntuu niin hyvältä ja lämpöiseltä tässä rinnan alla, vakuutti Mielevän emäntä, käsi sydämellä. Samaa tunsi ja vakuutti moni muu, kun he kiittäissään maisterin kaunista saarnaa, useimmiten eivät muistaneet siitä muuta, kuin nuo sydäntä lämmittävät sanat.
Hyvin vaikuttavaa oli sekin, kun maisteri nuoruudestaan huolimatta usein tapasi saarna-puheissaan käyttää lauseparsia: »minä olen huomannut — —», »minä olen ilolla nähnyt» — — »se on minulle tuottanut» — —, ja muita saman tapaisia. Sellainen osoitti, että hänellä oli avoin silmä näkemään seurakunnan oloja ja että hän antoi valkeutensa valistaa ihmisten edessä.
Valitettavasti löytyi Kettuniemellä sellaisia, jotka kyllä säännöllisesti kerta viikossa kävivät Herran huoneessa, mutta, yhtä säännöllisesti kallistivat päänsä kirjalautaa vasten ja nukkuivat saarnan ajan penkeissään. Kuitenkin sai heiltä kuulla, kuinka hauskaa oli silloin käydä kirkossa, kun maisteri saarnasi ja kuinka he siitä tulivat rakennetuiksi. Kuinka tämä tapahtui, sitä luonnollisesti ei käy lähemmin selittäminen, sillä se on sielutieteellinen salaisuus. Mutta arvatenkin ruumiin, sanan vaikutuksesta, nukkuessa, sielu valvoi ja nautti ruumiinkin osalta sanasta. Kun jälleen sellaiset voivat puhua saarnan vaikutuksesta heihin, mitä sitten ne sanoivat, jotka avoimilla silmillä ja korvilla olivat Jumalanpalveluksessa läsnä maisterin saarnatessa tai muualla kuulivat hänen sanaa puhuvan!