"'Kuinka kauaksi aikaa aijotte jäädä tänne, neiti?' kysyi mies.
"'Minä en tiedä vielä itsekään. Minulla on täällä asia ajettavana, jonka ehkä jo huomenna voin toimittaa tehdessäni erään vieraissakäynnin, mutta se voi pidättää minua joitakuita päiviäkin. Kun kerran olette kuullut pitkän otteen elämästäni, niin kerronpa vieläkin. Kuten jo sanoin Teille, kuoli tuon linnan vanha kreivi joitakuita kuukausia sitten. Niin kauvan kuin hän eli, voi isäni olla varma eläkerahastaan. Nyt minun pitää huomenna persoonallisesti mennä tapaamaan nuorta kreiviä ja antaa hänelle anomuskirja, jonka isäni on kirjoittanut, ja samalla suullisesti koettaa saada kreivi taipuvaiseksi myöntämään tuon mainitun eläkesumman. Todellakin kaunis tehtävä minunlaiselleni, kuten arvaattekin. Olisin tahtonut, että sisareni olisi ryhtynyt tähän diplomaattiseen toimeen. Mutta kun hän ei enää ole kyllin 'kaunis' voidakseen ulkomuodollaan vaikuttaa ja kun muutenkaan, mitä viisauteen ja kestävyyteen tulee, isä ei oikein luota häneen — hän on vielä yhä 'lapsi', ja isä antaisi hänen vieläkin kulkea lyhyessä hameessa — sain minä taas uhrata itseni. Se ei tosin ollut mikään raskas uhri. Pari päivää vapautta, toisia kasvoja — ikäänkuin kahlekoiraparka, joka kerrankin pääsee vapaana juoksemaan metsiä ja ketoja. Minulla ei senvuoksi olisi mitään sitä vastaan, vaikka nuori kreivillinen herrasväki, kuten matkalla rautatiellä kuulin, nykyään olisikin hallintokaupungissa ja vasta muutamien päivien perästä olisi odotettavissa. Saisinpa silloin kerrankin juopua raittiista ilmasta ja vapaudesta, juosta itseni väsyksiin omin päin täällä, jossa tunnen jokaisen polun ja tien ja unohtaa, kuinka paljon vettä on virrannut tuossa virrassa kaupungin ohi senjälkeen kuin viimeksi olin siinä uimassa.
"'Te olette tullut hyvin vaiteliaaksi. Olen ehkä liiaksi laverrellut. Mutta te olette itse syypää jaloine tarjoumuksinenne auttaa minua. Jos minä olisin saanut perintönne, mitä minä sillä nyt tekisin? Kymmenen vuotta sitten olisi pelastuminen ollut mahdollista.'
"'Ja mitä Te silloin olisitte tehnyt rahalla?'
"Toisen puoliskon olisin antanut isälleni ja toisella olisin päässyt lähtemään Ranskaan, Italiaan tai vaikkapa yli merenkin. Olisin silloin ollut kyllin nuori luodakseni itselleni inhimillisemmän elämän kuin meidän nurkkakunnassamme on mahdollista. Jos minulla olisi ollut hieman vapautta ja henkistä toimintapiiriä ja ennen kaikkea jonkun verran rahaa, olisin minä ollut kyllin kaunis lopultakin löytääkseni sopivan miehen ja onnelliseksi olisin hänet kylläkin tehnyt. Minussa on vähän avuja, mutta vielä vähemmän vikoja. Se joka minusta pitää, voi hyvin kanssani elää. Useilla naisilla heidän kehuttu rakastettavuutensa ei ole muuta kuin että heillä on, mitä toivovat; he olisivatkin todella paholaisia, jos he sittekin olisivat tyytymättömiä ja kiittämättömiä.
"Kuinka olisinkaan tahtonut tehdä perheelle, joka olisi ollut omani, kaikki miellyttäväksi ja kodikkaaksi! Mutta nyt ei sellainen olisi ajateltavissakaan kaiken maailman aarteillakaan; sentähden voin niin rauhallisesti puhua kaikesta minkä olisin tehnyt. Jos Jumala on kyllin julma pitääkseen minut yhtä terveenä kuin tähänkin saakka, tulen pian viettämään 25-vuotista opettajariemujuhlaani. Silloin vanhemmat kunnioittavat minua jollakin lahjalla, ja oppilaani tulevat äsken pestyissä rippivaatteissaan laulamaan jonkun virren ja lausumaan runon, ja kun sitten olen vielä kymmenen vuotta harjoittanut opettajatointa, kannetaan minut jonakin kauniina päivänä sinne, missä muutkin hyvät ihmiset lepäävät hukkaan menneestä elämästään. Ken sitten lukee puisesta rististä haudallani tuon kauniilta sointuvan nimen 'Klaara Landolin', ei varmaankaan aavista, mikä tyytymätön vanha neiti tämänkin kummun alla lepää, odottaen ylösnousemusta ja samalla elämänsä arvoituksen ratkaisua".
Tämän kaiken lausui puhuja vallan hilpeällä äänellä; hänen silmänsä loistivat ikäänkuin hän olisi kertonut hauskimpia juttuja, ja ryppykään suupielessä ei vavahtanut tässä epätoivon huumorissa, joka hänestä virtasi.
Mies arveli, että hänellä mahtoi olla erinomaisen voimakas ja tavaton sielu, joka niin rauhallisesti voi katsella kohtaloaan kasvoihin. Vaistomaisesti hän veti hänen käsivartensa lujemmin itseensä, ikäänkuin hän olisi tahtonut vakuuttaa veljellistä myötätuntoaan. Nainen ei näkynyt tätä ollenkaan huomaavan.
"Tulee vielä levoton yö", jatkoi hän hetken kuluttua. "Jos me olisimme kumpikin juhlapuvussa, esittäisin, että lähtisimme häätanssiaisiin 'Kolmeen Kypärään'. Musiikki tietysti kuuluu koko talossa, ja ainahan järjestetään pienet tilapäiset sivutanssijaiset. Tällaiset häät — luulisin sortuvani mieluummin! Olen nähnyt morsiusparin; yksi noita tavallisia rahanaimakauppoja, jossa ahnas hauki armosta nielasee ruman kultakalaraukan, syötyään jo sitä ennen useita muita ja ollen nyt jo enemmän kuin puol'kylläinen. Kuinka usein olenkaan ylistänyt itseäni onnelliseksi köyhyydessäni! Tytölle ei mikään ole alentavampaa kuin joutua naimisiin rahan tähden. Vastakohta, että esimerkiksi miljoonan omistaja ostaa köyhän kaunottaren, ei ole puoliksikaan niin häpeällistä. Silloin mies kuitenkin osottaa, että naisen persoona on hänelle arvokas, vaikkapa naisella olisikin jotain vastaansanomista. Kaikkein paras on kuitenkin olla, kun ei ole rikas eikä kaunis; silloin ainakin on vapaa kiusauksista ja voi huoletta tanssia toisten häissä."
Mies tunnusti, ettei hän ollut koskaan oppinut tanssimaan. Senjälkeen he puhuivat hetkisen naimisesta, ja nainen kysyi, eikö hän aikonut panna lehtiin seuraavanlaista ilmotusta: nuori mies, jolla on kolmen-, neljäntuhannen guldenin omaisuus, etsii elämänkumppania, joka on sen- ja senkaltainen. Mutta mies tuli äkkiä vakavaksi ja äänettömäksi; hän ei tiennyt mitenkä oli häntä loukannut; hän moitti kuitenkin itseään siitä, että oli niin ylimielisesti puhellut. Nyt he kumpikin kävelivät äänettöminä, nainen nojaten miehen käsivarteen.