Sillävälin kaikui tanssimusiikki yhä hänen luokseen, mutta hän ei ollut tyytymätön talossa vallitsevaan hälinään. Hän ei muutenkaan olisi niin pian ryhtynyt ajattelemaan maatamenoa. Hän riisui ahtaan puvun päältään ja kietoi paljaalle kaulalleen kevyen vaatteen, käsivarret vain jäivät paljaiksi. Hän hieroi niitä ikäänkuin olisi tahtonut niitä hyväillä. Vartalo ei ollut niinkään kuihtunut; käsivarret eivät tosin olleet pulleat, mutta ne olivat kauniisti muodostuneet ja hyvin valkoiset. Niin hän kulki edes takaisin pitkässä huoneessa puoliksi tanssimalla soiton tahdissa ja sydän löi harvinaisella elämäntunteella äkkinäisen salaisen ilon johdosta, joka hänet valtasi.
Hän tunsi olevansa hieman nälkäinen. Hän aikoi tilata jotain illallisekseen, mutta huomasi, että kellonnuora oven luona oli katkaistu. Vaan mitäpä se olisi hyödyttänyt, lohduttihe hän. Ei kukaan olisi minua kuitenkaan kuullut tanssin hälinässä. Kun mies tuo teen, voin häneltä vielä tilata.
Matkalaukussa oli kappale leipää ja hieman makeisia, jotka sisko oli hänen mukaansa työntänyt tälle kahdentunnin matkalle. Ne hän otti esiin ja aikoi juuri ruveta syömään, kun hän kuuli kolkutusta, ovella.
Luullen, että se oli renki, joka oli teetä tuomassa, huusi hän "sisään" laittaen samalla huivinsa huolellisempaan kuntoon. Ovi aukeni verkalleen, mutta heti kun sisääntulija oli astunut kynnyksen yli, paiskasi hän sen kuin kuumeentapaisessa tuskassa kiinni jälkeensä ja astui nopeasti huoneen asujamen luo, joka huudahti hiljaa ja perääntyi pari askelta, ikäänkuin olisi tahtonut varustautua pöydän taakse sohvan luona.
Hän tunsi sisääntulijan ensi silmäykseltä, vaalean kesäpuvun, olkihatun, kalpeat pyöreät kasvot. Mies ei ensi aluksi puhunut mitään; hän ojensi kätensä pyytävällä eleellä hänen puoleensa, ja silmät etsivät rukoilevasti hänen silmiään. Myös naiselta oli tämä äkkinäinen ilmestyminen vienyt puhelahjan. Vapisevin käsin hän kopeloi pöydältä tulitikkuja sytyttääkseen kynttilän. Mutta sitten hän muistikin, ettei hän ollut täysin puettu, ja näinollen olisi siis parasta pysyä hämärässä. Polvet kieltäytyivät palvelemasta, ja hän vaipui sohvalle. Vihdoin hän äärimmäisellä ponnistuksella sai ensi sanan esiin.
"Herraseni… tuo ei ole puolustettavissa… minä en ymmärrä…"
"Neitiseni", sammalsi mies, "pyydän vakaisimmin anteeksi — vain viisi minuuttia — mitä minulla on Teille sanomista, on niin tärkeätä ja pakottavaa laatua…"
Nainen kohottaihe. Taas hän etsi sytytysvehkeitä ja nyt leimahti todellakin heidän välilleen tulitikun pieni sininen lieska, ja heti senjälkeen paloi kynttilä.
"En voi muuta luulla, kuin että Tekin asutte tässä ravintolassa ja että olette erehtynyt huoneestanne", sanoi nainen nyt aivan tyynenä ja pontevalla äänellä. "Huomenna on kyllä aikaa jos Teillä on minulle vielä jotakin sanottavaa."
Hän odotti, että mies anteeksi pyytäen nyt lähtisi. Mutta tämän epävarma käytös oli äkkiä kadonneet. Vain yhden askeleen hän perääntyi ja jäi sitten rauhallisesti seisomaan, nojaten erään suuren kaapin ovea vastaan ja lausui kunnioittavasti, mutta samalla vakaasti kuten ihminen, joka ei hevillä ai'o luopua päätöksestään: