He kulkivat ravintolaan ja sulkeutuivat heti huoneeseen. Viinuri, joka valaisi portaita ilmotti, että "Schiller"-laivasta oli iltapäivällä tullut miehiä toimittamaan heidän tavaransa laivalle. Ne seitsemän laatikkoa, jotka sisälsivät serkun perinnön, oli viinuri heille jättänyt ja saanut niistä kuitin.
"Hyvä on!" sanoi Joosef pistäen paperin koneellisesti taskuunsa. Hän näytti ajattelevan vallan toisia asioita.
Heidän saavuttuaan huoneeseen, alkoi Klaara heti riisuutua. Joosef kulki kädet selällä edes takaisin tilavassa huoneessa; hän vihelsi itsekseen jotain säveltä.
Tämä vihellys nostatti Klaarassa — hän ei tiennyt miksi — hyvin tuskallisen tunteen. Hän sanoi tämän vihdoin Joosefille.
Joosef lakkasi heti ja astui hänen eteensä. "Suo anteeksi", hän sanoi, "minä unohdin, että sinun päätäsi särkee. Uni tekee sinulle hyvää".
Hän levitti kätensä vetääkseen hänet luokseen, mutta Klaara käänsi kasvonsa poispäin niin että huulet koskettivat vain ohimoa.
"Mikä sinua tänään vaivaa?" tiedusteli Joosef huolestuneena. "Sinä olet niin kylmä. Enkö minä saa edes yhtä suudelmaa yöksi?"
"Huomenna! Minusta tuntuu tänään ensi kerran ikäänkuin se olisi synti".
"Ja vaikkapa se olisikin, niin enkö minä voi sinua päästää siitä synnistä, rakkahin?"
"Joosef!" huudahti Klaara, kohottaen kätensä rukoilevasti hänen puoleensa "Jumalan tähden puhu kaikesta, vaan ei tästä, älä muistuta minulle sitä! Minulle on ollut vaikeata unohtaa se — ja sinä voit noin kevytmielisesti tehdä siitä pilkkaa! Oi Jumalani!"