"Minä en tosiaankaan tiennyt, että sinä olet raha-asioissa niin tarkka", sanoi Klaara katsahtaen Joosefiin rauhallisesti, jolloin tämä loi katseensa maahan. "Tähän asti olen luullut sinua tuhlaajaksi; ei mikään tuntunut liian kalliilta sinulle minun tähteni, ja ellen minä olisi sinua estänyt, olisi sinun pääomasi vielä arveluttavammin sulanut".
"Juuri sentähden", lausui Joosef pakotetulla naurulla. "Säästäväinen vaimoseni on minua jo hieman parantanut. Siis näkemiin!"
Hän otti nopeasti hattunsa ja sateensuojan ja kiiruhti huoneesta.
* * * * *
Tunti oli jo aikoja sitten kulunut, samoin toinen ja kolmaskin. Ulkona kuului sade roiskivan ikävästi ja yksitoikkoisesti, ja ihmisvirran tuottama kohina kuului niin nukuttavana ja kiusoittavana kadulta. Silloin tällöin pysähtyi ravintolan edustalle vaunuja; käytävässä kuului askeleita, jotka jälleen vaikenivat, mutta ei vieläkään hänen askeleitaan.
Vihdoin — kello oli juuri lyönyt viisi — pysähtyivät vaunut ravintolan eteen, niitten ovi kiskaistiin auki ja joku tuli kiiruhtavin askelin toiseen kerrokseen. Kun Joosef avasi oven näki hän Klaaran istuvan sohvalla, kirjoitussalkku edessään ja siinä alotettu kirje. Klaara jatkoi, hänen astuessaan huoneeseen, yhä kirjoittamista, ikäänkuin hän ei olisi kuullut Joosefin paluuta.
"Vihdoinkin olen täällä!", huudahti Joosef vieden sateenvarjon huoneen etäisimpään nurkkaan. "Sinulla ei ole aavistustakaan, kuinka paljon vaivaa minulla oli, kuinka usein eksyin, ja vihdoin kuinka löysin rehellisen juutalaisen, joka minua kohtaan oli kristillisempi kuin meikäläiset. Sain tosin odottaa jonkun aikaa hänen konttorissaan, kunnes hän oli saanut kokoon riittävän rahamäärän. Onko aika tullut sinulle sillävälin pitkäksi? Mutta sinähän kirjoitat! Kenelle sinulla on vielä kirjoittamista?"
Joosef astui pöydän luo; hänen liikkeensä olivat epävarmat ja hänen kasvoillaan heloitti vaihteleva puna.
"Enkö minä saa tietää, kenelle sinä kirjoitat?" jatkoi hän, kun hän ei heti saanut vastausta.
"Kyllä. Minä olen vain sinulle kirjoittanut".