Joosef hypähti äkkiä pystyyn. Hänen käytöksensä oli kokonaan muuttunut; rauhallinen päättäväisyys loisti hänen silmistään.
"Hyvä!" hän sanoi. "Minä en voi pakottaa sinua tekemään sellaista, jota sinä et tahdo. Sinä tahdot olla vapaa ja tahdot minutkin päästää vapaaksi. Siinä tapauksessa minäkin teen, mitä minä tahdon ja mitä minun tulee tehdä, ja täten sanon sinulle: minäkin jään. Ja jollet sinä voi kärsiä minua luonasi, niin on tässä kerroksessa vieläkin tyhjiä huoneita. Sinä et voi minulta kieltää…"
"Joosef" keskeytti Klaara hänet, "sinä raivoot, sinä et tiedä, mitä teet. Sinun paikkasi laivalla, jonka jo edeltäkäsin olet maksanut, kaikki matkakapineesi, jotka jo ovat siellä…"
"Mitä vanhasta romusta!" huudahti Joosef kiihkeästi. "Nyt kun minä taas olen yksin ei minun tarvitse olla saita. Ja kuka tietää, kuinka kauan tätä pilaa kestäneekään? Kahdeksan päivän kuluttua he tulevat rauhattomiksi ellei lintu silloin ole palannut häkkiinsä. Ja siihen asti — Hamburgissa eletään iloisesti. Viini on hyvää ja naiset…"
Klaara säpsähti. Hän rupesi ajattelemaan, mikä Joosefista tulisi, jos hän toteuttaisi uhkauksensa ja antaisi laivan lähteä. Täällä — saksalaisella maaperällä — niin vaarallisessa läheisyydessä…
Hän nousi ja sitoi hattunsa lujemmin päähän.
"Me olemme perin lapsellisia ihmisiä", sanoi hän ja yritti hymyillä. "Suo minulle anteeksi Joosef. Minä olin niin kiihdyksissä, hermostunut ja vaivuin, odottaessani äsken sinua ja kuullessani vain sateen pieksämistä, tällaisiin mielettömiin haaveiluihin. Mutta sinä olet oikeassa; sehän on mahdotonta kun me kerran olemme määrätyt toisillemme elämässä ja kuolemassa. Tosin, kuten jo sanoin, jos minä rakastaisin sinua vähemmän, ja sinä olisit itsekkäämpi ja vähemmän ritarillinen…! Mutta me emme voi muuttaa itseämme toisenlaisiksi kuin olemme. Tule! Soita viinurille, että hän pitää huolta vaunuista ja toimittaa laukun alas. Minun on kiire päästä laivalle, pois ainakin tästä huoneesta — minä olen täällä liiaksi kärsinyt!"
Joosef sulki hänet tulvivalla riemulla syliinsä; Klaara kärsi nyt hänen syleilyään, mutta huulten kosketusta hän päättävästi karttoi. Sitten Joosef suoritti laskun ja antoi viedä laukun edeltäpäin. Itse hän kuletti Klaaraa käsivarresta rappusia alas.
Tunti tämän jälkeen seurasi Joosef huolellisesti Klaaraa heiluvilla laivantikkailla, jotka veivät pienestä veneestä "Schillerin" kannelle.
* * * * *