"Mitä mielenkiintoa se teissä voisi herättää? Se on kokonainen elämäntarina, yhtä jokapäiväinen ja pitkäveteinen kuin tuhannet muutkin; joka sellaista paraillaan kokee, hän katsokoon mitenkä siitä pääsisi. Te varmaankin tarkoitatte hyvää kysymyksellänne", lisäsi hän, "mutta minä vakuutan, että Te ette mitään kadota, jos minä jään teille vastauksen velkaa. Auttaa minua te ette kuitenkaan voisi."
"Auttaa? Kenpä tietää, neiti hyvä. Joka päivä tapahtuu vieläkin ihmeitä."
Mies heilutti olkihattuaan saadakseen virrasta nousevaa kosteata ilmaa luokseen, ja hänen kasvonsa saivat äkkiä iloisen rohkean melkeimpä ylimielisen ilmeen, ikäänkuin hän olisi saanut jonkun hyvin onnellisen mielijohteen.
Nainen pysähtyi ja katseli häntä totisena.
"Luulen, että tahdotte tehdä minusta pilaa. Te ette tunne minua; minä sanon, että pidän tarpeettomana pitkästyttää Teitä persoonallisilla suhteillani ja Te puhutte minun auttamisestani."
"Suokaa anteeksi", sanoi mies, "tarkoitin täyttä totta lauseellani. Mutta Teillä on oikein; eihän löydy mitään parannuskeinoja taudeille, joita ei tunne. Mutta tunnustanpa rehellisesti mitenkä tulin tämän lausuneeksi: luulin ymmärtäväni, että Te ette voi paeta vankeudestanne, kuten sitä nimitätte, siitä syystä, että — no niin, että Teiltä puuttui varoja, että Te ette rohkene tai voi kääntyä kenenkään puoleen, joka voisi olla tarvitsematta sen vertaa — onhan niin paljon hätää ja avuttomuutta ihmisten joukossa, joka kaikki olisi poistettavissa pienellä rahasummalla! — kuinka moni tyttö jättäisikään seudun, jossa elää ja etsisi itselleen toisaalta edullisemman paikan, jos hänellä olisi käytettävänään pienoinenkin summa. Ja katsokaahan, kun minä nyt juuri odottamattomalla tavalla olen tullut kapitalistiksi…"
"Hyvä herraseni…!"
"Ei, älkää panko pahaksenne, neitiseni. Tiedän hyvin, että useat ihmiset ottavat vierailta vastaan kaikkea muuta vaan ei rahaa. Jos Te nyt heittäytyisitte tuonne jokeen, ja minä panisin henkeni alttiiksi pelastaakseni Teidät, voisitteko Te empimättä ottaa vastaan tämän uhrin ja pitäisittekö sitä sopimattomana? Mutta ottaa vastaan pari tuhatta guldenia, jotka rohkenisin Teille tarjota, tuntuisi Teistä epähienolta, eikö totta? On omituista, mitkä ennakkoluulot vallitsevat ihmisten kesken rahasta. Ja juuri ne, joilla on sitä vähimmin ja joittenka sentähden pitäisi eniten rahaa halveksia, ovat tavallisesti kaikkein arimmat raha-asioihin nähden."
"Koska ylpeys on heidän ainoa rikkautensa."
"Tosiaankin vaivainen rikkaus — älkää vain suuttuko minuun, neitiseni. Kaikista maallisista eduista on rahalla vähimmin tekemistä itsekunnioitukseni kanssa. Kahdeksan päivää sitten ei minulla ollut juuri enempää kuin kymmenen guldenia omaisuutta; silloin saan tietää, että eräs vanha serkkuni, joka elinaikanaan ei minusta vähääkään huolinut, on kuollut tässä kaupungissa ja tehnyt minut perillisekseen. Pääsin vasta eilen tänne tulemaan, ottaakseni vastaan perinnön, vanhanpojan laitokset, huonekaluja, vaatteita, vanhoja kuvia ja kolmen tai neljäntuhannen guldenin suuruisen puhtaan rahasumman.