Beatrice. Me kotiväki nimitämme häntä Bicettaksi. Oi, kuinka hyvä sydän hänellä on! Ninani sanoo aina: Isä, sanoo hän, jos hänen pitää odottaa, kunnes hän löytää miehen, joka on hänen arvoisensa, niin saa hän jäädä vanhaksi piiaksi. Katsokaa, herra, tuossa on hänen pieni huoneensa. Siinä ovat hänen kirjansa; hän lukee usein puolet yöt, sanoo Nina, ja vaikka mitä kieltä. Tuossa vieressä on heidän yhteinen makuuhuoneensa. Kuva hänen vuoteensa yläpuolella esittää herra raukkaani kenraalin univormussa, sellaisena kuin hän johdatti meitä taisteluun. Tuolla takana, tuon pienikasvuisen miehen, joka heiluttaa kivääriään, pitäisi muka olla minä, sanoo signorina. Hän on itse maalannut sille viikset, jotta kuva olisi enemmän yhtänäköinen. Mutta tulkaahan, ei täällä ole mitään merkillistä. Huonekalut ovat vanhoja, nähkääs. Kenraali olisi jo kerran tahtonut lähettää tänne uusia, mutta lapsi ei huoli kuulla siitä puhuttavankaan. Sillä tällaista täällä oli vainajan viettäessä täällä ensimäisen kesänsä nuorena rouvana. Ja tuolla balkongilla hän istui aina viileinä iltoina ja tuuditti kehtoa ja katseli kaupunkiin päin odottaessaan puolisoansa palaamaan asioiltaan kotiin.
Minä astuin ulos ja kumarruin ihmeellisen liikutuksen vallassa hyväilemään koiraa, joka häntää heilutellen nuoli kättäni. Jokainen tuon kelpo vanhuksen sana vaikutti kuin öljypisara siihen tuleen, joka minussa paloi. Ja sitten tuo ääni viereisessä huoneessa, joka sai tulen yhä korkeammalle leimahtamaan!
Jotta en antaisi itseäni ilmi, mainitsin yhtä ja toista puiston tyylistä, mosaikkipöydästä, joka seisoi keskellä suurta huonetta sekä vaalenneesta freskokuvasta, joka koristi kattoa. En voinut irtaantua täältä ja palata taas eteiseen, vaikka oppaani näytti käyvän kärsimättömäksi. Äkkiä laulu viereisessä huoneessa katkesi, seuraavassa silmänräpäyksessä lensi ovi auki ja hän seisoi itse, nuottivihko kädessä kynnyksellä.
Noin läheltä en ollut häntä vielä nähnyt. Mutta sittenkään en nähnyt häntä entistään paljoa selvemmin, sillä kaikki musteni silmissäni. Heti ensi silmäyksellä olin vain huomannut, että hänellä oli medaljongini kaulassa.
Vanhus oli peräytynyt askeleen ja änkytti nyt jotain anteeksipyyntönä, nykäisten salaa minua takinliepeestä.
Ei se tee mitään, Fabio, sanoi hän. Kuljeta herraa vain kaikkialle, jos hän tahtoo nähdä taloa ja puutarhaa. Mene mukaan, Nina, kääntyi hän ystävättärensä puolen, joka istui matalalla istuimella pianon vieressä ompeluksineen; ja kuule, minulla on sinulle jotakin sanottavaa.
Hän kuiskasi jotakin Ninan korvaan, katsoen koko ajan minuun ja kumarsi sitten suloisesti minulle, joka en saanut hänelle sanaakaan sanotuksi. Samalla hän laski ikäänkuin tietämättään, oikean kätensä medanjongilleen ja kääntyi jälleen opettajansa puoleen, joka oli katsellut tätä välikohtausta uteliain silmin.
Laulutunti näyttikin rauhallisesti jatkuvan meidän kolmen astuessa alas portaita. Nina katseli minua tutkivasti jokaisessa portaitten käänteessä, mutta hän ei sanonut sanaakaan. Vasta sitten kun olimme puutarhassa, kääntyi hän isänsä puoleen.
Bicetta käski, että noukkisin herralle kaksi appelsiinia. Hänen on varmaankin jano pitkän kävelynsä jälkeen. Kuljetaan suihkulähteen ohitse, siellä ovat kaikkein kypsimmät.
Minä seurasin molempia kuin unessa ja käänsin katseeni taloon, ikkunaan, josta hänen äänensä kuului yhä vielä. Uudin oli hiukan vedetty ylös, jotta saatoin nähdä hänet puoleksi varjossa ja luulin varmaan huomaavani, että hän katsoi jälkeemme. Nina vilkaisi myöskin ikkunaan ja sitten taas minuun. Minä en välittänyt salata häneltä tunteitani; mieluimmin olisin avannut hänelle kokonaan sydämeni. Mutta kun isä oli läsnä, niin en voinut muuta kuin saavuttuamme ristikkoportille ja hänen ojennettuaan minulle appelsiinit, kuiskata hänelle: Tervehdi häntä ja sano, että hän saa vielä kuulla minusta. Ja anna tämä toinen hedelmä hänelle, jos hän syö sen —. Samassa tuli vanhus väliin, ja hän oli minulle nyt vähemmän ystävällinen kuin päästäessään minut sisään. Minä toistin lupaukseni, vakuuttaen olevani vaiti. Mutta hän näytti jostain muusta syystä kantavan minulle vihaa, ja hänen rehelliset kasvonsa pysyivät yhä synkkinä.