Nyt kului päiviä ja viikkoja pienimmänkään epäsoinnun häiritsemättä näitten niin erilailla viritettyjen ihmisten yhdyselämää. Se innostus, jolla Zephyrine alussa oli suhtautunut lukuiltoihin, sammui kuitenkin pian. Hän salasi kuitenkin huolellisesti huokauksensa nähdessään tohtorin vetävän kirjansa taskustaan, ja koska hänen unensa oli rauhallista, soivat nuoret hänen jo ensi sivujen jälkeen suloisesti nukahtaa, mikä ei häntä suinkaan estänyt, niinpian kuin Philipp'in vaikeneminen oli hänet herättänyt, vilkkain, jos kohta varovasti yleisin sanoin tuhlaamasta suosiotaan.
Hänen asemastaan otti myöhemmin myöskin vanha pappi osaa luku-iltoihin, kerran sattumalta sinne jouduttuaan. Hän oli hieno ja lempeä, ja lisäksi tullut kolmas ääni teki keskustelun luetun johdosta vain entistään viehättävämmäksi.
Philipp luki heille myöskin työnalaisena olevan kirjansa ensi lukuja. Hän oli niin kiintynyt tehtäväänsä, että yksinpä kävellessään puistossa tai retkeillessään läheisissä metsissäkin, kuletti aina paperia mukanaan voidakseen heti jollakin rauhallisella penkillä kirjoittaa muistiin mielijohteensa. Puiston ulommaisessa reunassa oli pieni penkki, jota hän tällaisilla retkillään erikoisesti suosi. Se seisoi matalahkon pensasaidan vieressä, joka eroitti puutarhan niitystä, ja sen ympärillä kasvoi mitä ihanimpia kukkasia ja rehevintä ruohoa. Tummat kuuset ympäröivät tuota valoisaa keidasta kuin saarta, ja silloin tällöin saattoi sinne pujahtaa hirvi tai metsäkauris pelkäämättä vähääkään pensasaidan toisella puolen istuvaa hiljaista miestä, joka itse oli kuin näkymättömän metsästäjän takaa-ajama täällä satunnaisen turvapaikan löytänyt otus.
Sillävälin oli tullut syksy, kesäkukkaset kuihtuivat, silloin tällöin leijaili jo harmaa sumupilvi aikaisin aamulla puutarhan ja niittyjen yllä, ja pääskyset puuhailivat muuttoa. Silloin eräänä aamuna juoksi poika Philipp'in huoneeseen kertoen, että milanolainen täti molempine lapsineen tänään puolenpäivän, aikaan saapuisi Hainstetteniin, jatkaakseen kuitenkin jo samana iltana matkaansa. He matkustivat Wieniin, jossa serkku aikoi viettää häitään, ja tahtoivat nyt suullisilla puheilla koettaa saada Victoiren mukaansa, kun hän oli vastannut kieltävästi kaikkiin heidän kirjeellisiin kutsuihinsa. Poika iloitsi suuresti serkkunsa näkemisestä, hän oli kaunis ja suuri, vielä suurempi kuin Victoire, ja hänen veljensä, joka jo vuosia sitten oli käynyt täällä, oli komea nuori upseeri, joka hänen kanssaan oli pannut toimeen lukemattomia kepposia. Häneltä oli poika saanut pienen lintupyssynsäkin, ja hän oli vaikuttanut sisareen, että tämä oli ostanut ponin veljelleen.
Omituinen vastenmielisyyden tunne, jota hän ei itsekään kyennyt selittämään, valtasi Philippin tuon viattoman tiedonannon kuultuaan. Hän olisi mieluinten viettänyt koko päivän yksinään työhönsä syventyneenä, kunnes tavallisesta elämästä poikkeava häiriötila olisi onnellisesti ohi. Kun hän sitten näki solakan nuoren miehen kauniissa itävaltalaisessa univormussa hypähtävän keveistä vaunuista, joilla matkustajat olivat saapuneet, ja autettuaan ajopeleistä vanhan ja nuoren naisen, arastelematta syleilevän ja suutelevan Victoirea, pojan hyppiessä hänen ympärillään, tunsi hän itsensä ylhäällä hiljaisessa tähystyspaikassaan jälleen yhtä vieraaksi ja yksinäiseksi kuin ensi aikoina, ja kaikki kotoiset hetket, jolloin hän oli tuntenut kuuluvansa tänne ja joka suhteessa olevansa yhdenvertainen näitten ihmisten kanssa, olivat kuin puhalletut muistista. Hän vertaili hintelää vartaloaan ja vaatimatonta takkiaan nuoren kreivin komeaan olemukseen, joka niin pelottomasti oli ottanut oikeutenaan sen, minkä toinen oli nähnyt kangastavan itselleen ikuisen antautumisen palkkana ja koko elämän kruununa. Kun hän vain ajatuksissaankin syleili tuota olentoa tai painoi huulensa noille kasvoille, tuli hän melkein mielettömäksi huumaavasta onnentunteesta. Ja nyt lankesi se toisen osalle, sellaisen, jolla ei ollut siihen minkäänlaista muuta oikeutta kuin sattunut sukulaisuus.
Hän ei uskonut saattavansa tyynimielisesti katsella tuota tuttavallisuutta. Sitten hänestä jälleen tuntui pelkurimaiselta ummistaa silmänsä kauhealta todellisuudelta. Ja mitä ajattelisikaan Victoire, jos hän hillittömästi heittäytyisi mustasukkaisen mielialansa valtaan, jonka tyttö kyllä huomaisi!
Niin hän vihdoin ilmaantui päivällispöytään ja hänen ylpeytensä antoi hänelle voimia näyttäytymään välinpitämättömän iloiselta. Hänellä ei ollut minkäänlaista valittamisen syytä, ettei häntä olisi arvonannolla kohdeltu. Vanha kreivitär ojensi hänelle niin ystävällisesti kätensä kuin olisi tohtori ollut perheenjäsen, ja kiitti häntä kaikesta hyvästä, mitä hän oli tuonut taloon ja mistä hänen sisarentyttärensä kirjeet olivat kaunopuheisena todistuksena; nuoren neidin mieliksi ei muuten ollut helppo olla. Cäsar oli lyhyen seurustelunsa aikana hänen kanssaan muuttunut niin uskomattomasti edukseen, että olisi luullut hänen jo vuosikausia nauttineen hänen opetustaan. Sitten hän mitä vilkkaimmalla osanotolla kyseli hänen opinnoistaan, kokemuksistaan ja kuinka hän viihtyi Hainstettenissä. Nuori kreivi, joka oli kävellyt ulkona parvekkeella Victoiren kanssa, tuli sisään ja tervehti häntä sydämellisellä lämmöllä, jota Philippin jäinen mieliala ei kyennyt vastustamaan. Hänen täytyi myöntää itselleen, että tuo loistava nuori ylimys oli todella rakastettava ja sen arvoinen, että hänen suonissaan virtasi pieni erä samaa verta kuin Victoiren. Sitä syvemmälle hän vaipui salaisen surumielisyytensä valtaan, ja sai käyttää kaikki voimansa säilyttääkseen näennäisen tyyneytensä. Kuitenkin piti nuoren kreivittären iloisuus huolta siitä, ettei tohtorin harvapuheisuus tuntunut painostavalta. Hän astui nauraen huoneeseen jonkun verran harvinaisen kauneutensa koko loistossa, taluttaen tätiään, jota oli auttanut pukeutumaan juhlapukuun, ja keskeytti juuri alottamansa hullunkurisen kaskun ojentaakseen Philippille kätensä ja vakuuttaakseen, kuinka hän kadehti serkkuaan, jolle tohtori kertoi niin paljon ihania asioita, ettei hän poloinen maailmanlapsi, jonka ajatukset vain pyörivät helyissä ja hetaleissa, osannut sellaista uneksiakaan. Mutta hän toivoi, kunhan nyt ensin oli tullut vakaiseksi perheenemännäksi, jälkeenpäin korjaavansa monta puutteellisuutta sivistyksessään. Tohtorin tulisi luonnollisesti auttaa häntäkin. Mutta ensimäiseksi tuli hänen auttaa häntä taivuttamaan Victoiren uppiniskaisuutta, tämä kun ei ottanut kuuleviin korviinsakaan Wienin matkaa.
Sitten hän valitsi itselleen paikan tohtorin vieressä ja piti niin vilkkaasti ja miellyttävästi yllä keskustelua hänen kanssaan, että nuori oppinutkin tunsi viehättyvänsä ja, huolimatta mustista ajatuksistaan, näyttäytyi parhaimmalta puoleltaan. Mutta sittenkin, vaikka nuoren kreivittären orvokinsinisine silmineen, pehmeine, vaaleine hiuksineen ja hieman puutteellisille, milanolaiseen italiankieleen vivahtavine saksantaitoineen, näköjään onnistuikin jonkun verran lumota häntä, pysyi hänen sydämensä kuitenkin raskaana, eikä hänen tarvinnut kuin vilkaista toiselle puolen pöytää, jossa nuori kreivi iloisella pakinallaan täydellisesti oli ottanut Victoiren valtoihinsa, tunteakseen taas tilansa koko lohduttomuuden.
Ateria oli kestänyt tavallista kauemmin; oli maistettu kellarin jaloimpia, vanhoja viinejä; kun vihdoin noustiin pöydästä, tunsi Philipp itsensä kykenemättömäksi pitemmältä hallitsemaan mielentilaansa ja koska hänen menettelyään korkeintain voitiin pitää liioiteltuna hienotunteisuutena ja selittää siten, että hän tahtoi jättää perheen itsekseen, vetäytyi hän jäähyväisiä heittämättä pois, riensi ensin huoneeseensa, mutta kun ei voinut sietää sen kylmää yksinäisyyttä, ulos.
Toiset, jotka olivat jääneet juomaan kahvia varjoisalle parvekkeelle, olivat puheen todella kääntyessä kaikenlaisiin perheasioihin, tuskin huomanneet hänen poistumistaan. Kun aurinko vihdoin alkoi painua alemmaksi ja molemmat vanhat sisaret olivat vetäytyneet viettämään pientä lepohetkeä sekä Cäsar hellittämättömillä rukouksillaan oli saanut serkun kanssansa katsomaan kuuluisaa ponihevostaan, tarttui nuori kreivitär Victoiren käsivarteen ja pyysi häntä puutarhaan kävelemään, koska istuminen kävisi ikäväksi ja koska hänellä oli serkulleen uskottavana tuhansia tärkeitä asioita.