Oi, Vittorina, huudahti toinen kietoen käsivartensa ystävättärensä hennon niskan ympäri — se ei pääsisi huuliltani yksinpä jo senvuoksi, että minua siinä tapauksessa helposti pidettäisiin hourupäisenä. En uskalla ajatellakaan Gastonin tuskaa ja raivoa, jos asiat todella menisivät niin pitkälle. Mutta toivon kuitenkin yhä —
Ettekö te sitten tiedä, missä tohtori on? huudahti keskeyttäen poika, joka riippui Ghitan käsivarressa ja veti häntä rajusti linnaa kohti. Olen häntä kaikkialta turhaan etsinyt — hän olisi voinut niin hyvin lähteä mukaani — nyt täytyy tallimestarin tehdä se — luulin aivan varmaan löytäväni hänet täältä teidän luotanne, koska tämä on hänen lempipaikkansa.
Näithän, että olimme täällä aivan yksinämme, vastasi Victoire. Hän on ehkä lähtenyt rantaa pitkin kylälle. Mikä vahinko, ettei hän voi sanoa teille jäähyväisiä.
Ei, rakkaani, sanoi Ghita puoliääneen. On parempi näin. En tiedä, olisinko voinut kohdella häntä yhtä luonnollisesti kuin äsken.
* * * * *
Vaunut, jotka olivat vieneet vieraat takaisiin kaupunkiin, olivat jo aikoja sitten lähteneet, poikakin oli palannut hauskalta ratsastusmatkaltaan iltaviileässä, mutta Philippiä ei vain näkynyt. Vihdoin oli tee juotu ilman häntä, äiti istui salissa vihreän lampun varjostimensa takana, koska parvekkeella jo pitkän aikaa oli ollut pimeätä ja puutarhasta puhalsi syksyinen tuuli, ja äskeisen vieraskäynnin muisto, joka vielä herkkänä eli hänen mielessään, oli saanut hänen unohtamaan korttipelinsä. Zephyrine istui kutimineen häntä vastapäätä ja pakisi lakkaamatta kauniista sisarusparista Ghitasta ja Gastonista heittäen silloin tällöin salaisia syrjäsilmäyksiä Victoireen, sillä hän oli tottunut pitämään loistavaa kreivillistä serkkua kasvattinsa tulevana puolisona. Mutta neiti ei virkkanut sanaakaan. Kun lakkaamattomasi pulppuava lörpöttely vihdoin alkoi hänestä käydä vastenmieliseksi, heitti hän liinan hartioilleen ja lähti parvekkeelle.
Syystaivaan kirkas iltakajastus loi hohdettaan puutarhaan ja syvänsinisellä taivaalla kimalteli lukemattomia tähtiä, jotka näyttivät ikäänkuin sammuvan puiston tummiin latvoihin. Silloin hän näki alhaalla suihkukaivon luona tumman olennon, joka liikkumatta tuijotti vastapäätä olevaa taloa. Sen enempää miettimättä, astui hän alas portaita ja riensi parvekkeen edessä olevan avonaisen paikan yli yksinäistä vastaan.
Olette antanut odottaa itseänne, tohtori, sanoi hän iloisesti. Missä on henki teitä näin myöhäin kuljetellut? Ettekä nytkään vielä käy sisään rauhoittamaan meitä katoamisestanne.
Mietin juuri, vastasi hän astuen vaistomaisesti askeleen taaksepäin, kuinka saisin teille tiedoksi, että toivoisin pientä keskustelua kanssanne kahden kesken?
Tyttö jäi liikahtamatta seisomaan. Hänen katseensa etsi nuoren miehen silmiä, joita leveä hatunreuna varjosti.