Mikä teidän on? kysyi hän nopeasti. Teidän äänenne kuuluu niin muuttuneelta. Teille on tapahtunut jotakin, joka on sangen kipeästi teihin koskenut. —
— Olette oikeassa, vastasi hän. Minulle on tapahtunut jotakin, joka on kyllin traagillista järkyttääkseen pahaa aavistamatonta ihmistä sydänjuuria myöten. Jos olisin pelkkää henkisyyttä ja yksinomaan tutkisin asioita, olisi se ollut minulle tervetullut kokemus. Etenkin kirjaani varten. Sillä se toteuttaa kouriintuntuvalla tavalla teoriani. Kahdelle viattomalle paljastuu salaisuus, ja kohtalokkaalla sattumallakin on oma osaansa. Vain siitä kuuluisasta iloisuudesta, jonka ennen näin hohtavan kaiken harmaan takana, en tässä näe jälkeäkään. Kenties siitä syystä, että verestäni puuttuu sankarin aines. Kenties myös senvuoksi, että asiat ja olot näyttelijälle tuntuvat kokonaan toisilta kuin katsojalle. Muuten ei tämä elämys suurestikaan hyödyttäne teostani. Sillä kyseenalaista on, huolinko sitä valmistaa, kun jälleen tartun matkasauvaan. Tahdoin vain tavata teitä, sanoakseni teille jäähyväiset. Minun täytyy vielä tänä iltana lähteä.
Yhä vielä tuijotti tyttö häneen mitään tajuamatta. — Mutta sehän on mahdotonta! — sai hän vihdoin sanottua.
— Mahdotonta? Ehkä. Kenties se käy yli voimieni. Kuitenkin sen täytyy tapahtua. En tahdo salata teiltä totuutta, enkä etsiä kiertoteitä. Olemme päässeet kuitenkin niin läheisiksi, että olemme toisillemme velkaa täyden totuuden. Tietäkää siis, että olen kuullut koko keskustelunne kreivitär Ghitan kanssa.
Tyttö tunsi kuin jäisen virran suonissaan. Hänen sydämensä herkesi silmänräpäykseksi sykkimästä. Heikko kauhun äännähdys pääsi hänen huuliltaan. Hän ummisti silmänsä ikäänkuin suojellakseen niitä äkkiä leiskahtavalta räikeältä valolta. Hän olisi lyyhistynyt maahan, jos ei taxusaita, jota vasten hän nojasi, olisi ollut kyllin vankka tukeakseen häntä.
— Te pidätte sitä ensi näkemältä rikoksena kaikkea kunniallisuutta vastaan, jatkoi hän surullisella, soinnuttomalla äänellä. — Kuunteleminen on häpeällistä. Ei saa anastaa itselleen luottamusta, jota ei vapaaehtoisesti suoda. Mutta tähän häpeälliseen rikokseen nähden olen traagillisesti syytön. Olin alakuloinen pöydässä, kun näin teidän niin tuttavallisesti puhelevan serkkunne kanssa. Sillä luonnollisesti täytyi minun ajatella, että hän oli teille sangen läheinen. Silloin saivat minussa jälleen vallan vanhat, tuskalliset epäilykset, pääsisinkö koskaan niin lähelle teitä kuin olin toivonut; en luullut muuten voivani elää. Tuo raskasmielisyys ajoi minut harhailemaan kauas vuorille ja rotkoihin, kunnes olin kylliksi uuvuttanut ruumiini ja tuudittanut sieluni jonkinlaiseen tympeään tunnottomuuteen. Tarvitsin lepoa ja lähdin sille paikalle, jossa olin niin monet hetket viettänyt onnellisissa unelmissa. Mutta penkki oli auringossa, joka teki minulle pahaa, ja niin heittäydyin viileälle niitylle pensasaidan taakse lepuuttaakseni väsyneitä jäseniäni. Tehän tiedätte heikkouteni, joka niin usein on ollut pelastukseni: kun olen surullinen, nukahdan. Kerran minun nukkuessani sellaista unta, saapui luokseni onni. Tänään herätti minut sama ääni kuin silloinkin — tuskin kuitenkaan onnekseni. Ja nyt käsitätte, etten enää voi ummistaa silmiäni tämän katon alla, vaikkapa pitäisinkin soveliaana vielä kaksitoista tuntia nauttia sellaista vierasvaraisuutta.
Tämän sanoessaan hän teki keveän kumarruksen niinkuin olisi tahtonut poistua hänen luotaan. Mutta kun tyttö seisoi hänen edessään painunein päin, jäi tämä liike häneltä huomaamatta. Nuori mies ei näyttänyt kuitenkaan voivan riuhtaista itseään irti, ennenkuin vielä kerran oli kuullut hänen äänensä.
— Olen koonnut vähäiset tavarani matkalaukkuun ja jättänyt pöydälle pienen, teille osoitetun kirjelipun, jossa ilmoitan saaneeni kirjeen eräältä ystävältäni, joka kutsuu minua Graziin. Hänellä on minulle tärkeitä uutisia; toivottavasti en kuitenkaan ole pakoitettu pitkää aikaa viipymään poissa. Yö on leuto, ja aion tehdä matkan jalkaisin. — Kun minulta sitten saapuu kirje, jossa ilmoitan, että minun täytyy lähteä pitkälle matkalle, tiedätte vain te yksin, etten koskaan palaja ja minkävuoksi en saa sitä tehdä. Toisille saavat syyt jäädä arvoitukseksi. Minä tunnustan — hänen äänensä alkoi väristä — lähteväni raskain sydämin rakastetun pojan luota, johon olen sydämestäni kiintynyt. Myöskin on minun raskasta erota rakkaasta äidistänne. Sanokaa hänelle —
Ääni petti hänet ja hän kääntyi pois. Silloin toipui tyttö jähmettyneestä tilastaan.
— Se ei ole mahdollista! sanoi hän. — Jos te olette kuullut kaiken — kaiken — ei, te ette voi sovittamattomasti loukkaantua parista ajattelemattomasta, onnettomasta sanasta — teidän täytyy käsittää, missä yhteydessä nämä sanat —