Neiti ei heti vastannut, vaan näytti ensin tahtovan suorittaa tarkastuksensa loppuun. Sitten kohosi tuskin huomattava punerrus hänen kasvoillensa.
— Ette ole ollenkaan minua häirinnyt, sanoi hän, ja minun — jos kenen — on pyydettävä anteeksi. Lauluni herätti teidät unesta, ja ollakseni suora, tunnustan, että se oli tarkoituksenikin. Tapasin teidät nukkumassa ulkona ruohostossa ja näin, kuinka kasvonne ennen pitkää olisivat joutuneet aurinkoon. Vain maassa syntyneet saattavat sietää sellaista vahingoittumatta. Muukalaiset saavat helposti auringonpiston.
— Ja te olette heti kasvoistani — tai kenties paremminkin tukastani päättäen otaksunut minut muukalaiseksi, jatkoi hän hymyillen. Mitä te sitten siitä ajattelitte, kun matkustajalla tässä paratiisillisessa ympäristössä ei ollut muuta tehtävää kuin nukkua?
— En tiedä, mikä minua velvottaisi ilmaisemaan teille ajatukseni, vastasi hän hieman terävästi. Muuten voitte olla rauhallinen: sitä en totta tosiaan tullut ajatelleeksi. Ja miksi ei voi nukkua, kun on kyllikseen katsellut kaunista? Vanhus, joka hoitaa tätä huvilaa, kertoi vieraasta, jota hän jo aamupäivällä oli täällä kuletellut ja joka sitten oli häneltä hävinnyt. Jos te olette sama — —
— Minun kai täytyy tunnustaa, kuinka asia on, vastasi nuori mies, puolittain ivallisella, puolittain raskasmielisellä ilmeellä, joka antoi hänen kasvoilleen miellyttävän leiman. — Lähetin miehen pois vetääkseni muutaman piirron luonnoskirjaani. Mutta koska olen vain pahanpäiväinen töhertäjä ja koska tämä seutu ilkkui heikkoja voimiani, jouduin jonkinlaisen apeamielisyyden valtaan ja olin iloinen, että uni minua armahti.
— Sitten kai olette suuttunut minulle, kun tulin herättäneeksi teidät. Mutta minä lähden heti ja jätän teidät jälleen lohduttajanne hoivaan.
Hän nosti olkihatun päähänsä ja solmesi sen kiinni leuan alta. Nuori mies ei saattanut kääntää katsettaan kauniista kasvoista, joitten hieno soikeus tässä ympäristössä näytti entistäänkin ihastuttavammalta.
— Oi, neiti, sanoi hän, se olisi aivan turhaa. — Ajatus siitä, että olen karkottanut teidät pois, ei soisi minulle pienintäkään rauhaa, vaikka jäisin tänne yöhön asti ja vaikka saisin valita minkä hyvänsä tämän talon makuuhuoneista. Yöni olen muutenkin nukkunut huonosti aina siitä saakka, kun tulin Italiaan ja varsinkin kadehdittavaan Vicenzaan. Tiedättekö, mikä vie minulta unen? Teidän on vaikea sitä käsittää, koska en ole maalari, en kuvanveistäjä enkä yleensäkään taiteilija, yksinkertainen filosofian tohtori vain: ja kuitenkin on suuri Palladio vienyt rauhani. Ja äsken, kun koko viime yönä tuskin saatoin ummistaa silmiäni, valtasi minut ulkona viileässä ilmassa jonkinlainen uupumus, ja niin otti luonto oikeutensa.
Nuoren miehen puhuessa olivat tytön silmät käyneet yhä hämmästyneemmiksi. Ensin oli hänen olentonsa suuri varmuus tuntunut tytöstä melkein loukkaavalta, koska hän oli tottunut kauneudellaan saattamaan nuoret miehet hämmennyksiin. Sitten haihtui pieni närkästys jalomman tunteen tieltä, kun nuori mies puhui hänelle yhtä avonaisesti ja vapaasti kuin aikoja sitten luotettavaksi havaitulle ihmiselle, jolle saattaa sanoa kaiken.
— Millä tavalla Palladio on teille tehnyt pahaa? kysyi hän vihdoin ja istuutui jälleen — niin epämukava kuin paikka olikin — Jupiterpatsaan jalustalle.