Bruno. Niin, näetkös, vihdoinkin se unelmani maan ympäri purjehtimiseen toteutuu. Eräs pohatta Hampurista aikoo tehdä tuon huvimatkan jollain laivallaan ja hän ottaa yhden luonnontutkijan mukaansa. Tarjokkaita on hänellä jo puoli tusinaa ja ellen minä kiiruhda sinne persoonallisilla ominaisuuksillani häntä hurmaamaan —
Emanuel. Voitko sitten vuoden kuluttua niinkuin tänään? —
Bruno. Kuka ties en! (Kaataen taas viiniä.) Mutta minä lähetän teille sähkösanomalla valtakirjan Hongkongista eli Uudesta Seelannista. (Juo.) Bordeaux'si ei ole parasta lajia, Kaarlo. Minä lähetän Hampurista muutamia pulloja hienointa Scherryä. Mutta nyt tahtoisin nähdä tuon alaikäisen lapsemme, hyvin kasvatetun sisar — neitini — (On menossa Klaaran huoneesen.)
Kaarlo (estää häntä). Kuule Bruno, paras on, että keskustelemme ennenkuin Klaara on tavannut teitä. Minulla on jotain ilmoitettavaa teille —
Bruno. Kuinka? Eikö lapsi ole ollut kiltti? Niin harvinaisen siivo tyttönen, vuosisatamme viisaampien pedagogien kasvattama.
Kaarlo. Istu tänne lähemmäksi, Bruno. Asia ei ole vielä vaarallinen — meidän kokemuksellamme ja hänen luottamuksensa meihin voi vielä ajoissa parantaa.
Bruno. Mitä lempoa — eihän vaan ensimmäinen rakkausjuttu? Sinun valvontas alla, Kaarlo veli? No, onhan luonnonhistoriassa esimerkkiä —
Kaarlo. Näinä päivinä on häntä kosinut eräs minulle tähän asti ihan uppi outo mies. Klaara väittää tuntevansa miehen perinpohjin ja pitävänsä häntä erittäin rakastettavana. Missä he ovat voineet tutustua, sitä minä en —
Bruno. No, hän ratsastaa joka päivä kahdesti tästä ohitse, kummallakin kertaa toinen puku päällä, sehän on riittävä todistus hänen oivallisesta luonnostaan ja harvinaisesta viehätysvoimastaan.
Kaarlo. Ei, hän ei ole upseeri, tavallinen rakennusten tarkastaja, roteva ja solakka, naiskäsitteiden mukaan kaunis mies.