Emanuel. Että Klaara panee arvoa noin ulkonaisille ominaisuuksille —!
Bruno. Ei, Emanuel, se on luonnonlaki, jonka Luoja itse on säätänyt. Minä arvelen monesta syystä, että alhaisemmissakin eläimissä naaras valitsee puolisonsa ulkonaisten avujen mukaan.
Kaarlo. Ei, vakavasti asiaan: mies on käynyt itse luonani kosimassa ja minun kysyessäni, voiko hän perustaa oman kodin, vastasi hän, ettei hänen tulonsa tosin ole suuret, mutta kun Klaaralla kerran on varoja —
Emanuel. Inhoittava rahanhimo siis! Ja sen hän kehtasi sanoa sinulle vasten silmiä?
Bruno. Parempi vaan, ettei hän salannut sitä, niinkuin tuhannet muut. Kun meillä ei olisi muuta häntä vastaan.
Kaarlo. Sepä se on. Minä olen tietysti hankkinut hänestä tarkkoja tietoja. Siten sain kuulla että: tuo herra Edvard Winzer —
Emanuel. Winzer? Niinkö sanoit? Roteva, nuori mies, noin kolmenkymmenen ikäinen —
Kaarlo. (Nyökäyttää myöntäen päätänsä.)
Emanuel. Siniset silmät — vaalea täysiparta.
Kaarlo. Mistä sinä hänet tunnet?