Bruno (keskeltä, keveässä matkapuvussa, matkalaukku kädessä, viskaa sen likimmälle tuolille). Tässä nyt olen! Eccomi qua! Terve Kaarlo! Sinäkin jo täällä, Jumalan mies! (Pudistaa kummankin kättä.)
Kaarlo. Tervetullut Bruno! Hyvä että olet täsmällinen.
Bruno. Täsmällisyys ei ole ainoastaan kuningasten kohteliaisuus, se on myöskin maan ympäri purjehtijoiden. Minusta sinäkin olet pulska poika Emanuel. Maailma ja pastorin rouvan keittotaito näyttävät vaikuttavan sinuun. Mutta sinä Kaarlo — kuuleppas, sinun pitäisi mennä naimisiin tai lähteä minun kanssani matkoille. Poskillasi on sellainen koulumiehen väri, joka minua ei miellytä.
Kaarlo. Minä — naimisiin? Mistä minä siihen saisin aikaa?
Bruno. No, ottaisit sen noin lomatyöksesi. — Mutta missä Klaara on?
Kaarlo. Hän vielä koreilee itseänsä meitä varten. Mutta sanoppas nyt, veli kulta, mistä viimeksi tulet?
Bruno. Suoraan Orkney saarilta, jossa olen kolme viikkoa pyydellyt erästä erittäin huomattavaa näkinkenkälajia — olen nimittänyt sen Helix Claraksi. Kaksi viime kulunutta vuotta olen tutkinut vaan alhaisimpia eläimiä. Hauskalta taas tuntuu, veikkoset, palata ihmisten pariin. (Kaataa itselleen lasin viiniä.) Sällithän Kaarlo — (Juo.)
Kaarlo. Ehkä tahdot mennä huoneesesi — entisen sinisen kamarinne olen pitänyt teitä varten.
Bruno. Ei, Kaarlo, minulla ei ole aikaa kotiutua. Heti päivällisen jälkeen matkaan — Pietarin juna lähtee kello 4.
Kaarlo. Tänäänkö jo lähdet? Ja minä toivoin sinun —