Kaarlo. Etkö tahtoisi lasin viiniä, Emanuel — tai jotakin muuta virvoketta — sillä välin kun puolinen joutuu — (Katsoo kelloansa.)
Emanuel. Kiitoksia. Olen tottunut nauttimaan ravintoa vaan ruoka-aikoina. Mutta missä Klaara viipyy?
Kaarlo. Nainen, nainen! Koristelee itseänsä veljiänsäkin miellyttääkseen. Onneksi on Toini ihan toisenlainen. Ottaessani hänet meille, ajattelin tehdä hänelle hyvän työn. Nyt huomaan päivä päivältä selvemmin, että se tapahtui meidän onneksemme. Jos häntä ei olisi, kun Klaara viime aikoina on ihan —
Emanuel (istuu sohvalle). Niin, sinä teit jo tänne tullessamme pieniä viittauksia.
Kaarlo. Jättäkäämme se! Minä kerron kaikki, jahka olemme kolmen kesken yhdessä. Sielläpä jo kuuluukin —
Emanuel. Joku ajoi hevosella pihaan.
Kaarlo. Maan ympäri purjehtija ryntää portaita ylös.
Emanuel. Aina hän on yhtä huimapäinen. Mahtaako hän koskaan löytää sitä rauhaa, joka ei ole tästä maailmasta.
4:s kohtaus.
Edelliset. Bruno.