Kaarlo. Etkö vielä ole tavannut sopivaa?
Bruno. En tähän asti. Mutta antakaa vaan minun hommata. Onhan Klaara vielä nuori ja voi odottaa ja ehkä minä lopulta keksin jonkun uhka ylimyksen tai ehkä vielä prinssinkin — saahan se olla vähä tummaihoinen, tummat ovat usein harvinaisimmat — ja prinssi rakastuu hänen kuvaansa, jota minä tietysti aina kuljetan mukanani —
Emanuel. Niin, Herran tiet ovat ihmeelliset. Eilen minä luin eräässä lähetyskertomuksessa —
Kaarlo (nousee). Siis on asia päätetty. Me sanomme tuolle herra Winzerille, jonka pitäisi juuri tähän aikaan tulla kuulemaan vastausta, että pidämme sisaremme liian nuorena naitavaksi. Hyvä Luoja, 18 vuotinen! Minä olen 32 ja olen vielä naimaton ja naimattomana kait pysynkin.
Bruno. Tämä ehkä surettaa Klaaraa. Emanuel. Joka rakastaa lastaan, kurittaa sitä. Ja kun hän on vielä alaikäinen —
Kaarlo. Ja tietää meidän aina tarkoittavan hänen parastansa.
Bruno. Se hänen pitäisi tosiaan tietämän.
Kaarlo. Järkevä tyttö kun on —
Bruno (vähän pakoitetulla naurulla). Eikä hänen nyt tarvitse peljätä kyöpeliäkään, koska minä kerran lähden matkoilleni maan ympäri.
Kaarlo. Siis — suostuttu?