Emanuel. Eivät uskalla?
Kaarlo. Sinä olet kuunnellut?
Klaara. Ainoastaan kuullut, hyvä veli, hiuksiani kammatessani. Te olette niin lujaäänisesti julistaneet siveellistä kammoanne, että minun olisi pitänyt pistää pumpulia korviini ollakseni kuulematta — eikä sitä sentään voi vaatia tytöltä, jonka kohtalo on ratkaistava viereisessä huoneessa.
Bruno (yhä hämillään ja teeskennellen iloisuutta.) Sinä pikku veitikka! No, koska olet kuullut kaikki, tiedät siis että —
Klaara. Niin tiedän, että te tarkoitatte minun parastani —
Kaarlo. Sinä ymmärrät —
Klaara. Järkevä tyttö kun olen —
Emanuel. Ja kun me kaikki sydämmestä rakastamme sinua —
Klaara — niin täytyy teidän kurittaa minua. — Tietysti. Mutta koulutytölläkin on oikeus puolustaa itseänsä, ennenkuin siitä rangaistaan. Eikö niin?
Bruno. Puolustaa? Mutta Klaara kulta, eihän kukaan syytä sinua! Minä vakuutan —