Edvard (ällistyen). Kuinka?
Emanuel. Teidän varmuutenne — hyvä herra —
Edvard (katsoo vierastuen Klaaraan). Mitä tämä merkitsee, Klaara?
Kaarlo. Niin, hyvä herra, kun noin arvelematta luulette — hm! — Minun täytyy sanoa teille, että olisitte säästänyt itseltänne ja meiltä tämän kiusallisen selkkauksen, jos olisitte odottanut kirjallista vastaustamme arvoisaan pyyntöönne. Tarkasti punnittuamme asiaa, olemme tulleet siihen päätökseen, että veljelliset velvollisuutemme estävät meitä antamasta suostumustamme.
Emanuel (joka katselee moittivasti Edvardia). Erittäin tärkeistä syistä, hyvä herra, me —
Bruno (rivakasti). Tietysti me vaan erittäin painavista syistä kiellämme niin kelpo mieheltä — toivottavasti ette epäile meidän ystävällistä osanottoamme —
Edvard (on ensin harmistua, mutta talttuu Klaaran katseesta). Olette erittäin hyväntahtoinen. Mutta ehkä olette myös niin hyvä, että selitätte minulle nuo tärkeät ja painavat syynne!
Kaarlo. Tietysti, sehän on velvollisuutemme. (Hiljaa Emanuelille.) Etkö sinä Emanuel.
Emanuel (hiljaa). Minusta on Bruno jo niin tutustunut hänen kanssaan.
Bruno (hiljaa). Ei, se on vanhimman tehtävä.