Klaara. Ymmärsitkö? No, mene sitte!
Edvard (tullut taas iloisen näköiseksi; puoliääneen). Pyytääkö heidän pitää sinua? No, sen sanon, jos se sinulta onnistuu, olet sinä sellainen noita että peljätä täytyy. Minä nyt jo olen niin auttamattomasti verkossani, että — (kumartaa veljille.) Minä poistun suloisen sisarenne ilmoittamista syistä. Minusta oli sittenkin hupaista tutustua teidän kanssanne, vaikka te näytte enemmän suosivan minun kaukaisempaa tuttavuuttani. Näkemään saakka (pois).
7:s kohtaus.
Edelliset (paitsi Edvard).
Kaarlo (on vaikeasti hillinnyt itseänsä). Ei, tämä on jokseenkin harvinaista! Tuollainen röyhkeä veijari! Sen sijaan että tiedustelisi omaltatunnoltansa meidän todellisia syitämme, ottaa hän ensin muka loukkaantuaksensa siitä, että me emme heitä sisartamme suin päin hänen kaulaansa ja menee sitte reippaana ja tyytyväisenä tiehensä, iloiten tutustumisesta!
Emanuel. Minun Eleonoorani oli ihan oikeassa; hän on eksynyt maailman lapsi ilman vähintäkään synnin tuntoa.
Bruno. Ei, veli kulta, se minua hänessä enin miellytti. Olisiko hänen pitänyt näyttää siltä kuin olisi tehnyt kuoleman synnin pitäessään Klaaraamme suloisena? Kun vaan ei olisi muuta esteenä —
Kaarlo. Ja sinä sitte Klaara — se on uskomatonta! Sellaista välinpitämättömyyttä — sellaista uhkaa sinä näytät meille ihan päin silmiä — melkein kutsuit hänet tänne päivälliselle. — Jaa, toden totta, ennenkuin istun sellaisen kutsumattoman vieraan kanssa pöytään, saat —
Emanuel. Rauhoitu veljeni, rauhoitu! Meidän tulee kohdella hairahtuneita veljiämme lempeydellä ja anteeksiantavaisuudella.
Kaarlo. Oikeassa olet, minä en tahdo tulistua. Onhan vaara kuitenkin poistettu. Minä menen huoneeseni ja korjaan yhden korrektuuriarkin. Tieteellinen työ on paras lääke tuollaisia perheellisiä selkkauksia vastaan. (Menee katsoen moittivasti Klaaraan.)