Emanuel (seuraten häntä). Ota minut mukaasi, Kaarlo. Lupasin Eleonooralleni että heti perille tultuani lähetän hänelle kirjekortin. Veljellinen ja kristillinen rakkaus kieltää minun kertomasta tuolle puhtaalle sielulle sinun loukkaavasta hairahduksestasi, sisareni. (Molemmat oikealle.)
8;s kohtaus.
(Klaara istuu näennäisesti ihan huolettomana työpöydän ääreen ja alkaa virkata. Bruno kävelee tyytymättömänä edestakaisin, avaa vihdoin matkalaukkunsa, ottaa sieltä jotain ja tuo sen Klaaralle.)
Bruno. Minä toin sinulle jotain tuomisiksi, Klaara kultaseni.
Klaara (katsomatta ylös). Vai niin?
Bruno. Rannerenkaan valkoisista koralleista. Orkney saarilla tekevät niitä oikein somia — katsoppas vaan!
Klaara (välinpitämättömästi). Kiitoksia. Se on hyvin soma.
Bruno (panee rannerenkaan pöydälle). Ethän sinä ole edes katsonut siihen. Niin innokkaasti työssä! Saako kysyä, mitä nuo hienot sisaren sormet tuosta ihmekappaleesta valmistavat?
Klaara (tyynesti tehden työtään). Ei mitään erinomaista, rahakukkaroa vaan.
Bruno (vetää tuolin hänen tuolinsa luo ja istuu). Tietysti ei saa tietää kuka onnellinen tuon saa.