14:ta kohtaus.
Klaara. Toini.
Klaara. Tuo oli ensimmäinen kunnon sana, jonka tänään lausuit, Bruno parka! Sen vuoksi on sinulle paljon anteeksiannettava. (Kääntyy Toiniin.) Entä sinä serkkuseni? Sinä vaikenet. No niin, olethan sinä vast'ikään puhunut sydämmesi keveäksi. Ymmärsikö se pimitetty syntinen sinun sokeriväittämääsi? No sitten suutelen sinua "pikku kälyseni".
Toini. Oi Klaara — minä olisin niin onnellinen! Mutta onko se totta, että sinäkin menet kihloihin?
Klaara. Niin totta kuin kaksi kertaa kaksi on neljä. Kuuleppas! Sieltä tulee minun onneni portaita ylös. Nyt saavat herrat holhojani rukoilla ennenkuin suostun ottamaan onnea, jota eivät äsken minulle sallineet.
15:ta kohtaus.
(Veljekset tulevat kiskoen mukanaan Edvardia, joka on
vastustelevinaan.)
Edvard. Hyvät herrat — teidän äkillinen ystävyytenne — minä en tosiaan ymmärrä sitä —
Bruno (ottaa häneltä hatun). Olkaa kuin kotonanne, herra valtiorakennusten ylitarkastaja!
Kaarlo (ottaa päällystakin). Meidän täytyy tulla hyviksi ystäviksi.