Toini. Kuudelle? Mutta onhan meitä vaan viisi, sinun kolme veljeäsi, sinä ja minä —
Klaara. Voihan sattua — niin kuule nyt, lapsikulta — (pistää kätensä hänen kainaloonsa ja kävelee hänen kanssaan edestakaisin) — nuo kolme veljeäni eivät yhdy tänään täällä vaan syödäkseen ja juodakseen — heidän pitäisi päättää rakkaan sisarensa elämän — onnesta.
Toini. Sinun elämäsi — onnestako?
Klaara. Niin, se riippuu, paha kyllä, vielä heistä. Kun äitimme kuoli — minä olin silloin kymmenen vuotias, ja viimeksi syntyneenä rakasti hän minua enin — ei hän tahtonut uskoa minua kenenkään muun kuin kolmen poikansa holhottavaksi. Vanhimman Kaarlon, joka silloin jo oli dosentti, velvoitti hän pitämään talossa minun vanhan hoitajattareni ja itse uskollisesti valvomaan minun parastani. Sen Kaarlo on tehnytkin, niin hyvin kuin on ymmärtänyt.
Toini. Oi, hän on niin hyvä.
Klaara. Toisten veljieni piti ainakin kerran vuodessa tulla tänne sanomaan hekin sanasen minun kasvatuksestani. Voit arvata millaista sekasotkua noissa keskusteluissa usein syntyi, ja mikähän kumman kapine minusta olisi tullutkaan, ellen itse olisi ottanut kasvatusta huolekseni. Heillä ei tietysti ole aavistustakaan siitä, luulevat vaan, että kaikki minun avuni ovat heidän puuhiensa hedelmiä. Tänään on taas vuositilin päivä, siksi loistaa kukkakimppu pöydällä ja siksi meillä on hanhenpaistia arkipäivänä ja siksi minä kysyn sinulta, tahdotko ruveta professorin rouvaksi?
Toini (kääntyy pois punastuen). Mitä yhteyttä niillä sitten on toistensa kanssa? Ja sen lisäksi ei Kaarlo vielä edes ajattelekaan minua.
Klaara. Ei vielä, niin, sinä olet oikeassa. Vuosikausia voisi hän käyttää sinua täällä välttämättömimpänä apunaan, eikä hän sittenkään katselisi sinua hellemmin kuin logaritmitaulujansa, jotka samoin ovat hänelle välttämättömät. Mutta siksi Jumala on luonut sisaria, että he ajattelisivat hajamielisten veljiensä parasta, vaikka ovatkin sisaren holhojia.
Toini (syleilee häntä yhtäkkiä kiivaasti). Rakas — paras — armain Klaarani! Kuinka hyvä sinä olet!
Klaara. Niin, minä olen hyvin hyvä. Minä olen jalomielisyyden esikuva. Sillä minä uhraan itse itseni sisarellisen rakkauden alttarille.