Toini. Sekö? Jonka kanssa tanssit koko illan. Voi Klaara — — (Tahtoo syleillä häntä.)
Klaara (estäen, kuuntelee). Hsh! Ei sanaakaan enää! Veljeni tulevat. Nyt menen pukuani kaunistelemaan. Edvard on taiteilija ja hänellä on hieno aisti. Siis näkemään saakka — pikku kälyni! Pidä huoli kuudennesta sijasta pöydässä. (Pian oikealle.)
Toini. Vieläkö tänään —? Ei, olen ihan kuin huumeessa! Klaara salaa kihloissa — ja minä — kaikki salaisimmat toivotukseni.
2:nen kohtaus.
Toini, Kaarlo ja Emanuel (matkapuvussa).
Kaarlo. Näin olet taas vanhassa pesässäsi, veikkoseni! Näetkös: pöytä on entisellä paikallaan, samat ovat pöytäkapineetkin kuin rakkaan äitimme aikoina. Ala vaan kotiutua! — (Auttaa hänen päältään palttoota.) Tai tahdotko mennä heti huoneesesi? (Huomaa Toinin.) Hyvää päivää, serkku! Tässä tuon toisen. Bruno serkku saapuu, mutta idästäpäin tulevalla junalla. Tässä on Toini, Emanuel, meidän pikku Toinimme!
Emanuel. Tämä suuri neitikö?
Kaarlo. Et olisi varmaan tuntenut häntä? Niin, silloin hän oli pieni, villi metsävirpi vielä —
Emanuel (kumartaa juhlallisesti Toinille). Likinäköisyyteni takia, hyvä neiti, en —
Kaarlo. "Neiti". Toini on sama lapsellinen olento kuin muinoisina aikoina. Eikö niin serkkuseni, ethän sinä tahdo että sinua kutsutaan neidiksi?