Näitä mietteitä koetin minä turhaan saada karkoitetuiksi. Ne saattoivat sieluni levottomaksi sekä öillä että päivillä. Yht'äkkiä putosi se vähäinen bernsteini risti laattiaan, aamulla vuoteelta noustessani. Minä pidin tämän viittauksena äidiltäni, joka tahtoi selittää minun nykyisessä mielialassani olevan kelvottoman sitä kantamaan. Minä muistin hänen neuvonsa ja varoituksensa, hänen kärsimisensä ja kärsivällisyytensä, hänen hartaat rukouksensa Jesukselle, meidän vapahtajallemme, joka on luvannut virvoittaa kaikki suruun uupuneet ja rasitetut sydämmet, jotka rukouksessa mainitsevat hänen nimeänsä. Siitä päivästä aloin minä ahkerampaa lukea Uutta Testamentia; ja jota enemmän minä lu'in ja rukoilin, sitä rauhallisemmaksi kävi minun sydämmeni. Kuin minä olin Herran Ehtoollisella, nä'in minä Vapahtajan kuvan vielä kerran liikkuvan altaritaululla, lempeästi tarjoovan minulle avointa helmaansa, ja sieluni täytettiin taivaallisella rauhalla ja onnellisuudella.
V.
Ensimäinen Herran Ehtoollisen käyminen on tärkeä tapaus joka ihmiselle, mutta semmenkin sille isä- ja äidittömälle nuorukaiselle, joka sentakia itse päältään tulee mailmaan, ilman muita johtotähtiä, joita seuraisi matkallansa, kuin ne, jotka kukatiesi kantaa omassa povessansa. Minä tahdon sentähden seisahtaa vähäksi aikaa, ja tutkia sydämmeni laadun, ennenkuin jatkan elämäni vaiheitten kertomusta.
Aina siitä asti, kuin minä rupesin käsittään tilani mailmassa, olin minä halunut ja ikävöinnyt sitä aikaa elämässäni, joka nyt oli käsillä. Joka tilassa, kuin minä mielestäni kärsin jotakin vääryyttä, ajattelin minä aina näin:
"Kuin minä vaan olen päässyt ripille niin kaikki tämä viheliäisyys on ohitse. Silloin minä olen mies itse puolestani ja vapaa ihminen, silloin taidan mennä palvelukseen missä ikinä tahdon. Uutteruudella ja ahkeruudella minä kyllä tulen esin ja näytän seurakunnalle kuinka väärin se on minua kohdellut alaikäisenä ollessani."
Se vähä viha ihmisiin joka tämän aatoksen loppu puolella hohtaa, oli läsnä-olevaisena hetkenä perin pohjin kadonnut sydämmestäni, jossa ei se koskaan ollut syvästi juurtunut. Mennyt elämäni makasi takanani niinkuin synkeä varjo, vaan se tuleva edessäni toivon kirkkailla säteillä valaistuna. Minä tunsin itseni sovitetuksi Jumalan ja koko mailman kanssa. Raittiilla silmillä katselin minä tulevaan aikaan ja päätin päässäni tehdä työtä ahkeraa ja rukoilla hartaasti. Minä päätin myös aina olla säästäväinen kerran tullakseni tilaisuuteen että hankkia itselleni oman töllin, jossa taitaisin elää vapaata elämää. Että tämä olisi yhdistetty monen vastuksen kanssa ei silloin tullut mieleeni, sillä minun rintani oli rohkeutta ja luottamusta täynnä.
Tässä mieli-alassa menin minä ensimäiseen palvelukseeni, jonka hyväntahtoinen opettajani oli toimittanut minulle. Ei minulla ollut muuta omaisuutta kuin vaatteet, jotka oli päälläni ja kaksi paitaa, jotka minä kannoin liinaan käärittynä kainalossani. Tämä oli kauniina kevät päivänä. Koko luonto paisui ilosta ja elämän halusta niinkuin minun nuori toivossa elävä sydämmeni. Kohta minä tulin määrättyyn paikkaan ja yksi parempi tölli, jossa minä ystäväisyydellä otettiin vastaan huoneen asukkailta, nimittäin yksi kalvea sorea vaimo ja pieni punasen verevä, vaalea tukkainen likka, joka oli ihmeellisesti yhden kirkossa olevan maalatun enkelin näköinen.
Nämät ihmiset eivät olleet minulle tuntemattomia. Kerjuulla kulkeissani olin minä monasti käynyt tässä asumuksessa, jossa minua aina kohdeltiin hyvyydellä ja ystävyydellä. Se kalvea vaimo, jota yhteisesti kutsuttiin "elävän leskeksi Rauhalassa", oli jotenkin äitini näköinen, joka vielä enemmän korotti hänen arvoansa minun silmissäni. Niitten elämän vaiheet olivat myös pää-asiassa erinomaisen yhtäläiset. Katso tässä on lyhykäisyydessä hänen elämä-kertansa:
Tammikylän Hanna oli kahdenkymmenen vanhana kaunis ja iloinen tyttö ja myös jotenkin rahallinen, sillä hänen isällänsä, lautamiehellä, ei ollut muuta kuin hän ja yksi poika, joille tasaisi omaisuutensa. Näistä molemmista syistä oli hän kallis kappale, jota jokainen paikkakunnan naima-haluinen nuorimies tahtoi viedä kotiinsa. Kosijoita tuli joka ilmalta, vaan upeammatkin sulhaset saivat rukkaset, sillä hän rakasti jo salaisuudessa yhtä isänsä palkkarenkiä, sitä iloista ja soreaa Erkkiä, joka kaikin puolin oli rakkautensa ansainnut. Tämä rakkaus meni vähitellen niin kauas ett'ei sitä enää voitu pitää salaisena; se tuli koko paikkakunnalla jutuksi, joka pian joutui lautamiehen korville. Hanna tunnusti totuuden mukaan millä kannalla asia oli, pyysi liikuttavalla rukouksella isältänsä Erkkiä avioksensa. Mahdotoin rukous! — Ennen lautamies olisi räjähyttänyt talonsa ja kaikki mitä siinä oli ilmaan ennenkuin semmoinen häpeä tapahtuisi. Erkin, joka monta vuotta uskollisesti ja rehellisesti oli palvelut isäntäänsä, täytyi paikalla vastustamatta jättää palveluksensa. Ennenkuin tämä tapahtui, tapasivat ne rakastavaiset vielä kerran toinen toisensa, ja päättivät että Erkin piti lähtemän Kaliforniaan ansaitsemaan niin paljo kultaa kuin tarvittiin että tulisi rakastettunsa arvoiseksi. Hän lähti myös ensimäisessä sopivassa tilassa, vaan ei hän ole koskaan senjälkeen antanut itsestänsä tietoa. Hanna sai pian pikkaisen likan sydämestä rakastettunsa muistoksi. Siitä ajasta ei lautamies voinut kärsiä lastansa. Hän antoi koko talon pojallensa, vaan ainoastaan vähäisen töllin tyttärelle, ett'ei se jäisi vallan taivas alle. Kuin tämä hyvin oli toimitettu, pani hän viisaan päänsä levolle ja kuoli siinä järkähtämättömässä uskossa, että hän oli tehnyt niinkuin rehellinen ja nuhteetoin mies. Hanna muutti paikalla tyttärensä kanssa tölliin, jonka hän kutsui Rauhalaksi. Täällä hän jo oli asunut kymmenen vuotta ja odottanut rakastettuansa. Siitä syystä häntä pilkalla kutsuttiin "elävän leskeksi".
"Terve tultua meille, hyvä Thore." sanoi hän minun tuskin ovesta sisään päästyäni. "Ilolla olen minä kuullut Strandeilta sinun olevan uutteran ja liukkaan nuorukaisen ja sentähden olen päättänyt ottaa sinun suveksi rengiksi. Minä olen pakoitettu pitämään apua maani hointamisessa, sillä terveyteni on viimeisillä ajoilla ollut horjuva; muutoin minä olen itse toimitellut työni, jotka eivät olekkaan aivan laajat. Suurta renkiä en minä mielelläni ota mökkiini ja ilman sitä ei minulla olisi tarpeeksi työtäkään semmoiselle. Sinä olet minun mielestäni vallan sopiva, sekä iän että voimien puolesta. Ole sentähden terve tultuasi… Minä toivon meidän hyvin sopivamme, kuin tulemme tutummaksi."