Vaan nyt ei ole enään ehtoo! Aurinko nostaa jo säkenöitsevää syrjäänsä vuoren ylitse, linnut täyttävät ilman suloisilla viserryksillään, niinipuu varistaa hopea-sadettansa ruusuin ylitse. Mettiäiset ja perhoset lentävät kukalta kukalle, joki juoksee riemuiten pitkin vuorta alas. O, tämä on intoista katsella! Luonnon joka jäsenessä on eloa ja liikuntoa! Nosta silmäsi taivaalle ja veisaa ilo- ja riemu-virsi, katsellessasi luonnon suurta hääjuhlaa! Nyt on mittumaari-aamu.
Salko ei ole enään piiritetty iloisilta tytöiltä ja nuorukaisilta. Siellä täällä näet heidän, hajonneina pieniin joukkoihin, käsi kädessä kuljeskelevan kotionsa. Vaan ketkä ovat nämät kaksi, jotka istuvat tuolla tuon sammaltuneen koivun juurella, ystävällisesti puhuin keskenänsä? Me olemme nähneet heidän ennen; toinen heistä on tyttö, joka vuohen-silmillä on kiharan tukkansa kaunistanut. Lähestykäämme hiljaa, varpaillamme puitten välissä puikkien, kuudellaksemme. Hiljaa, hiljaa, kuudelkaamme!
"Niinmuodoin on isäsi päättänyt kihlajaisesi ensi lauvantaina pidettäväksi?"
"Niin hän on määrännyt."
"Ja hän tahtoo pakottaa sinua?"
"Niin kumminkin sattuivat sanansa."
"Voi kovia sanoja! voi hirvittävää aikomusta! Isä tahtoo uhrata lapsensa onnen tavarain edestä, jotka ruoste ja koi syövät. Hän on yhtä kova ja tunnotoin kuin kallio; tottumus ja luonto ovat terästäneet hänen rintansa ja jäätäneet hänen sydämensä. Sivistys ei ole saanut ainoallakaan säteellä hänen sieluansa valaista. Hän ei tunne rakkautta."
"Sinulla on oikeus, Kustaa! Hän ei tunne rakkautta. Jokainen sanansa kuului korviini hirvittävältä kuin tarhapöllön ja huhkaan poru pimeänä syksy-yönä. O, minä olen onnetoin, kovin onnetoin!"
"Älä itke, rakastettu Anna! Jokainen kyyneleesi on siksi sydämeni juurta kalvava mato, kuin ruusut surkastuvat ja kauniit lehdet kuivaneina varisevat. Anna minun suudellani kyyneleet poskiltasi; sinä et ole onnetoin. Älä myönny lauvantaina naimiseen Jussin kanssa! Sunnuntaina tulen minä isältäsi anomaan kättäsi, ja hän ei suinkaan, vaikka olisi kuinka kova, taida vastaan seisoa rukoustani. Etkä ole sentähden raskasmielinen; alamaisuudella taidat tässä voiton pitää. Myrsky kaataa suuren ja väkevän tammen, vaan voi ainoastaan taivuttaa hoikan liljan."
"Eiköstä minun pidä vanhempiani totteleman?"