"Pitää, jollei heidän tahtonsa ole Jumalan käskyjä ja vaatimuksia vastaan. Vaan Jumala ei suinkaan vaadi ketään sydäntänsä kiinittämään siihen, jota ei rakasta. Se on aivan vastoin hänen tahtoansa. Hän tarkoittaa ainoastaan onnellisuuttasi, ja hänen päällensä luottain taidat urhollisesti sotia maailman mustia hankkeita vastaan."
"Se on tosi, Jumala tarkoittaa ainoastaan onnellisuuttani ja hänen avullansa pidän voiton ensi lauvantaina; mutta tule sinä vaan kaikella muotoa sunnuntaina!"
"Minä tulen sunnuntaina ja silloin… Hyvästi, elä onnellisena ja päätöksessäsi pysyväisenä!"
Oliko hän uskollinen eli ei? kysyt sinä. Malta, malta ystäväni! Aika asian selittää, sanoo vanha sananlasku. Vaan jollet, niin pane pois tämä pieni kertomukseni ja huokaa vähän aikaa iloisen yön perästä. Tapaukset, joita nyt menen kertomaan, eivät suinkaan ole iloisia; vaan rakastain totuutta, en salaa mitään. Minun ei ole vikani, jos kuvaus on pimeä.
5.
Viimein oli lauvantai sisällä. Ruusulaksossa oli kaikki valmistettuna kihlajaisiin. Lautamies käveli edes-takaisin laattialla, harmissansa ja kärsimättömyydessänsä tavan takaa kynsäisten korvansa takustaa. "Tässä ei auta kyyneleet eikä rukoukset," sanoi hän. "Mitä kerran on sanottu, on myös tapahtuva. Siitä tulisi kauniita juttuja kulkuun pitäjälle, jos naittaisin tyttäreni kahdeksannen osan manttaalin talonpojan kanssa, joka ainoastaan istuu nenä kirjassa, ja hyljäisin sen, jolla on melkein koko manttaalin talo, jota komeampaa rakennuksestaankaan tuskin taitaa toivoa. Olkoon kohta äiti tyttäreneen tyhmä, niin tahdon minä näyttää itselläni kuitenkin olevan täyden järjen jälellä."
Lautamiehen tätä lorua itseksensä laskeissa istui Kaisa lohduttamassa Annaa, joka vuodatti katkeria kyyneleitä. Molemmat päättivät seisoa lautamiehen toivomuksia vastaan, maksoi mitä maksoi. Tällä kannalla olivat asiat Haaviston Jussin kumppanineen sisään tullessa. Lautamies avasi nyt samoin, kuin viimeisellä kerrallakin oven vieras-tupaan, ja käski vieraitansa astumaan sisään. Syötyänsä hyvän suuruksen, jossa ei suinkaan unohtaneet ottaa ruoka-ryyppyä, kala-ryyppyä ja joitakuita pieniä väli-ryyppyjä, ajatuksiansa selvittääkseen, rupesivat juttelemaan kohta asiasta.
"No, hyvä Jussini!" sanoi lautamies, "me emme ole vielä keskustelleet, mitä sinä tulet saamaan tyttäreni kanssa. Kukatiesi luulet nyt oitis saavasi kaikki, mitä minulla on; vaan siinä petät itsesi. Minä en ole vielä vanhempi, kuin että hyvin taidan itse asiani toimittaa ja toisten seassa maailmassa pyöriä, jonka tähden en haluakkaan vielä muonalle ruveta. Se aika on kyllä tuleva silloin, kuin voimat vähenevät ja jäsenet kaukenevat. Aikomukseni on sen tähden häitten pidettyä antaa sinulle velkasi suorittamiseen tarpeellisen rahan, paitsi mitä on menevä kunnollisen pesän järjestämiseen; ja jos ilmiantosi on tosi, olisi noin seitsemän eli kahdeksan tuhatta riksiä siihen tarpeeksi."
"Siinä sitä on aivan kylliksi. Vaan saanhan vähän irtainta omaisuutta; minä naitin hiljan pois sisareni, ja se sai kolmannen osan kaikesta, mitä oli."
"Se on ymmärrettävä, että sinä osan irtaimesta omaisuudesta tulet saamaan", vastasi lautamies vähän närkästyneenä. "Älä luule minun tytärtäni aivan paljaaksi jättävän, niinkuin kirkkohiirtä. Minulla on, Jumalan kiitos, vähän yhtä ja toista; vaan en sitä oitis niin näin jätä. Mutta jos tästäkin lähin itsesi miehenä pidät ja asioissasi ja töissäsi olet ahkera ja toimelias, niin ole vakuutettu minun parastani hyödyksesi tekeväni. Eihän minulla ole muuta kuin yksi lapsi, ja kaikki, mitä minulla on, tulee hän kerran perimään; en minä sitä myötäni hautaan ota."