Vähän häpeillänsä vastasi Jussi: "Minä olen tytyväinen sillä, minkä lautamies paraaksi katsoo."
"No sitten ymmärrämme toisemme, eikä minulla ole mitään muuta sanottavaa, vaan mene nyt juttelemaan Annan kanssa, minun Mikon kanssa avioliitto-välikirjaanne tehdessäni. Sen valmiiksi tultua, lähetän sanan teille."
Tätä ei tarvinnut Haavisten Jussille kahdesti sanoa. Ilo-mielin hän konki rappuja ylös Annan kamariin. Ovi oli raollansa. Jussi astui sisään, vaan seisahti oven suuhun, nähdessänsä Annan vuodattavan kyyneliä. Muutaman hetken siinä seisottuansa sanoi hän "hyvää huomenta!" Anna säikähti kuullessansa hänen karhean äänensä, väliäkuin hän olisi herännyt jostakin hirveästä unesta. Hän toipui kuitenkin pian hämmästyksestänsä ja käski häntä istumaan; Jussi täytti oitis hänen vaatimuksensa, istui alas, otti nuuska-rasian taskustansa ja pani muutaman hyvän kuormallisen tästä nenäänsä; hän tarjosi Annallekin, joka ei tainnut olla suutansa nauruun vetämättä. Vaan ehkä kohta Jussi nuuskasi, ei hän kuitenkaan tahtonut saada mielehistänsä puheen alkua, ja tosin se ei ole niin helppoa alkaa puhelemista kauniin tytön kanssa. Ensimmäiset sanat ovat usein työläimmät; monta monista rakastunutta nuorukaista on tälle salakarille venheensä pirstaksi laskenut; sillä yhtä mahdotointa kuin on huonetta rakentaa perustusta panematta, yhtä mahdotointa on myöskin puhetta alkaa mitään sanomatta. Viimein löysi Jussi aineen alkuun päästäksensä; jos se oli sopiva eli ei, päättäköön lukiamme; vaan ei hän sitä itse niin huonosti valituksi katsonut.
"Tänään tulee varmaan enempi vieraita, koska harakat nauravat niin herttaasti puutarhassa."
"Ei minun tiedostani."
"Se on aivan vaka merkki. Tuonan nauroivat kotonani samoin, ja ennenkuin tiesimme mitään, tuli pappiskunta."
"Sinä luulet niinmuodoin harakoilla olevan ennustus-hengen."
"En juuri sitäkään. Vaan tosin kyllä löytyy eläviä, jotka omat yhtä ymmärtäväisiä kuin ihmisetkin."
"Kumminkin kuin muutamat."
"Niin, tosin löytyy ihmisiäkin, jotka ovat joksensakin tyhmiä. Minulla esimerkiksi on yksi niin tölppömäinen palvelia, että tuskin luulen toista löytyvän. Uskotkosta, että hän tänään itseäni tänne valmistaissa asetti hevoset vanhain vaunuin eteen, ehkä minulla on koko viikko ollut satulamaakari ja maalari saadakseni uudet täksi päiväksi valmiiksi. Nämät ovatkin niin uljaat ja muhkeat, ettei toisia löydy koko seurakunnassa. Tosin ne ovat jotensakin kalliit, vaan minun mielestäni ei pidä jotakin uutta itsellensä laittaissa niin kopeekan päälle katsoman, semmenkin kuin on varoja siihen; eiköstä niin, vaan kuinkas luulet?"