"Enkö minä sitä arvannut", sanoi pikku Kaisa, mennen tiehensä suuresti naurain.
Anna avasi kirjeen ja luki:
"Rakastettu Anna!"
"Aina siitä hetkestä, kuin viimeksi puhuin sinun kanssasi, on sieluni taistellut kovan taistelun. Jos tietäisit mitä minä sillä ajalla olen kärsinyt, niin tosin surkuttelisit minua. Vaan ei! minä en vaadi sinun surkuttelemista; itse tahdon painia kovan kuormani kanssa, ja jos en taida voittaa, taidan ja tahdon miehekkäästi vaipua sen alle. Satoja kertoja olen tarttunut kynään, lähettääkseni sinulle hyvästi-jättöni; vaan joka kerta olen tuntenut itseni väliäkuin näkymättömältä kädeltä pidätetyksi; nyt vasta luulen itselläni olevan tarpeeksi voimaa tähän. Omalta isältäsi kuulin sinun olevasi kihlatun toiseen; minä en tahtonut uskoa hänen sanojansa. Minä sanoin hänelle vasta kasvoja hänen sinun siihen pakottaneensa, vaan hän vakuutti sinun tähän vapaasta tahdosta suostuneesi; hän pilkkasi minua rakkauteni tähden, joka olin ollut tyhmä kyllä uskomaan naisen valoja rakkaudesta.
"Rakastettu Anna! Näinkö sinä pidät sen valan, jonkas vannoit lapsuutesi ystävälle? Tämäkö on palkinto rakkaudelle, joka vielä tälläkin hetkellä taitaa siunata, vaan ei koskaan sadatella? Taidatkos ilolla muistella menneitä aikoja, ja levollisena odottaa tulvia? Oh, jos niin on, et sinä ole koskaan rakastanut! Tätä minä en kuitenkaan tahdo uskoa. Kukatiesi sinäkin olet kärsinyt ja monta katkeraa kyyneltä vuodattanut? Kukatiesi tämä itsesi uhraaminen on saattanut sinulle monta levotointa hetkeä ja monta unetointa yötä? Hyvin, jos niin olisi! Siinä tapauksessa ei minulla ole mitään sinua nuhdeltavaa; edesvastuu tulee olemaan silloin jonkun toisen, ja kenenkä muun, jollei isäsi? Ah! jos minä edes tietäisin sinun tulevasi onnelliseksi tulevaisina aikoina, niin levollisemmasti kärsisin vaivani; vaan sitä en uskalla toivoakkaan, sillä koskastapa heikko yrttitarha-kukka nähdään menestyvän pillikkeitten ja orjantappuroitten seassa? Vaan kuitenkin tahdon sekä nyt että tästäkin lähin rukoilla onnesi edestä; minulle itselleni ei ole sallittu tulevia päiviäsi suloisuttaa. Elä onnellisena ja unohda minä, jos taidat. Muinaan rakastettu Kustaasi."
"Ei, sinä olet vielä minun ikuisesti rakastettu Kustaani!" sanoi Anna ja lisäsi siihen surullisella äänellä: "Onko se mahdollista! Onko isäni saattanut sanoa semmoisen valheen? Minä tahdon vielä tänä ehtoona mennä tervehtämään Kustaata ja sanoa hänelle kaikki, kaikki!"
Päätös ja sen täyttäminen ovat yhtä naisella, sanoo runoniekka. Niin se myös oli Annallakin. Silmän räpäyksessä hän jo istui pienessä venheessä järvellä ja tarttui tottunein käsin airon pyyryihin, vähintäkään pelkäämättä pimeyttä ja ukkosen jylinää, joka likeni likenemistään. Me toivotamme hänelle onnea matkalla ja jätämme hänen muutamaksi hetkeksi yksinänsä, käydessämme sillä aikaa silmäilemässä toista paikkaa.
10.
Suuressa, siistissä tuvassa istui paukkuvan valkean ympärillä vähäinen perhe ja puhdisti pähkinöitä, jotka samana päivänä olivat noukitut. Kaikki olivat iloisia ja riemuisia, ainoastaan yksi heistä istui totisena ja synkeä-mielisenä; se oli Kustaa, joka oli ottanut siansa sisariensa, veljiensä ja palkollisiensa keskelle. Pojat tekivät kaikellaisia ilveksen vehkeitä ja tytöt lauloivat niin että sitä oli hauska kuudella.
Heidän laulaissaan Anna astui sisään; vaan hänen tultuansa he heti vaikenivat. Kaikki silmäilivät tätä ujoa tyttöä, joka seisoi siinä väliäkuin pilvistä pudonnut. Kustaa uskoi tuskin silmiänsä. Viimein hän hyppäsi ylös, tarttui Annaa käteen ja vei hänen pieneen kamariin. Täällä istuivat sitten yöhön myöhäiseen, ystävällisesti keskustellen sekä yhdestä että toisesta. Jos tätä ennen molemmin puolin olivat kärsineet erehdyksen kautta, niin näyttivät nyt täydessä mitassa nauttivan onneansa. Ei mikään maallinen riemu ja onnellisuus ole suurempi sitä, kuin minkä kaksi toistansa sydämestä rakastavaa, jotka juonien kautta ovat olleet eroitetut, tuntee, jälleen tarjotessaan kättänsä toiselleen rauhan ja sovinto-liiton merkiksi. Kaikki menneet mieli-karvaudet ja kärsimykset juoksevat pois unohduksen virrassa; ainoastaan heidän nykyinen onnellisuutensa on se maailma, jossa elävät.