"Minä olen tänään," sanoi se vanha mies, nimeltä Pietari Mikonpoika, "aivan tärkeässä asiassa seurannut veljeni poikaa tänne. Hänellä on näetsä aikomus tytärtäsi tulla kosioitsemaan, hyvä ystäväni, Matti Antinpoika! Ennen kyllä jo on kanssasi asiasta puhunut, vaan hän tahtoo jota pikemmin sitäparemmin vastausta, saattaakseen kääntää ajatuksiaan toiselle haaralle, jos täällä ei onnistuisi. Tätä tapahtuvan ei minulla kuitenkaan ole syytä luulla, sillä totta puhuakseni et koskaan saata tytärtäsi Haavistoa parempaan taloon asettaa, ja mitä Jussiin kuuluu, niin on hän tähän päivään saakka kelpomiehen tavalla asiansa toimittanut."
Nähtävästi hyvillä mielin tästä kehumisesta rypisteli Jussi tytyväisenä silmiään ja littasi vähän lasistansa, odottaissansa lautamiehen vastausta.
"Olen kyllä asian ottanut miettiäkseni," vastasi lautamies, ottaen juhlallisen muodon päällensä, "ja mitä Jussiin tulee, ei ole minulla häntä vastaan mitään; vaan ennen itseäni siihen päätettyä tahtoisin mielelläni tietää, millä kannalla asiansa ovat. Tähän aikaan on aivan tarpeellista katsoa eteensä; parempi on vettä ojassa, kuin joessa sulkea."
Nyt tuli Jussin vuoro puhua, ja muutaman kerran ensistä ryäistyänsä ja hyvän joukon nuuskua nenäänsä pistettyänsä, alkoi seuraavalla tavalla:
"Asiani ovat sillä kannalla, ettei suinkaan tarvitse hävetäni niistä selvittää vaikka itse maaherrallekin. Ei minulla ole kahta tuhatta riksiä enempää velkaa talostani, ja jos tänä vuonna saan yhtä paljon perunoita kuin viimeis-vuonakin, saatan paloviinaa sen rahan edestä myydä. Muutoin taidan talossani ruokkia neljäkymmentä nautaa ja kuusi hevoista, pientä karjaa mainitsemattani, jota en tässä tilassa katso tarpeelliseksi. Setäni tietää totta puhuneeni."
"Aivan totta se on," sanoi Jussin setä, naurain vähän nyrkkiinsä.
Vaan lautamies ei ollut vielä täydellisesti tytyväinen. Hän kysyikin sentähden: "Kuinka paljon talostasi maksat veroa vuodelta? Onko talossasi kyllä tilaisuutta uutta peltoa tehdä? Se on tähän aikaan aivan suuresta arvosta; minä saan kahta vertaa suuremman tulon talostani nyt, kuin ennen."
Nämät kysymykset tulivat kaikki mielensä jälkeen vastatuiksi ja välipuheensa kesti vielä muutaman hetken asioista samasta johdosta. Vaan näitten ollen lukiallemme aivan vähän huvittavia, tahdomme saattaa asian lopulle; mitä jo on sanottu lienee tarpeeksi näyttääksemme kunkin mielenluonnon heistä.
Vähän aikaa ajateltuansa löi lautamies kättä Jussin kanssa, sanoin: "Sinun vaan ei kenenkään muun pitää saaman tyttöni! Ensi lauvantaina pidetään kihlajaiset; tule sen vuoksi niin aikaisin tänne, että samana päivänä taidamme ottaa kuulutuksen. Sinun ei tarvitse tänä ehtoona Annan kanssa puhua mitään; itse tahdon sanoa hänelle päätökseni, ja niin on asia ratkaistu."
Iloisena kuin haukka kyhkysen saatuansa matkusti Jussi kotio, kerta toisensa perään huutain: Ah kuinka olen onnellinen! Vaan jättäkäämme hän autuaalliseen vimmaansa ja kääntäkäämme silmämme toisaalle.