"Minä en ole niin köyhä, kuin te ehkä luulette, sillä meillä on jotenkin runsaasti irtonaista omaisuutta ja sata riksiä rahaa. Tämä tosin ei voi kestää kauan, mutta minä osaan yhden ammatin, ja jos Jumala sallii minun olla terveenä, niin minä voin ansaita ruuan sillä. Minä olen näet aina lapsuudestani asti harjoitellut, itseäni tekemään kaikellaisia pahviteoksia, jotka menevät hyvin kaupaksi, jos ne vaan ovat hyvin tehdyt. Jos minulla nyt olisi joku, joka kävelisi ympäri kaupungissa myömässä näitä, niin olisi…"
"Siihen toimeen minä rupean!" keskeytti ukko iloisella äänellä. "Minä tahdon olla rehellinen kuin laivarotta, joka ei milloinkaan jätä asemaansa, ennenkuin laiva on valmis menemään pohjaan."
"Enkö minä arvannut sitä!" sanoi rouva, ja katseli niin lempeän suloisesti ukkoon, että tämän sydän oikein lämpeni.
Siitä hetkestä saakka ei mikään muu asunto tullut kysymykseenkään.
* * * * *
Monesta syystä rouva Woogman tahtoi ukko Striidiä jäämään luokseen. Ensiksikin häntä suuresti miellytti ukon suora, rehellinen olento ja tapa, millä hän kertoeli juttujaan; toiseksi oli ukko tuntenut hänen miehensä ja olisihan sentähden niin hauskaa saada jonkun kanssa puhella hänestä: kolmanneksi oli hän myövä hänen teoksiaan. — Kaikki tämä yhteensä, mutta erittäinkin se seikka, että ukko oli yksinään ja hyljätty, teki, että leski mielellään tahtoi pitää häntä luonaan, ja tehdä hänen viimeiset päivänsä niin suloisiksi, kuin mahdollista. Ukko ei kumminkaan olisi suostunut tähän, ellei hän olisi luullut voivansa tulla joksikin hyödyksi rouvalle.
Hyyrykontrahti heidän viilillään oli siis nyt tehty molempien mieleen.
Pian oli ukko rakastettu jäsen perheessä, ja hänellä oli hyvä vuode, jossa hän päivän vaivojen jälkeen sai levätä, ilman että häntä "laivarotat ja muut syöpäläiset" kiusasivat.
Päivillä hän enimmästi oli poissa sahaamassa puita, jolla työllään hän jotensakin ansaitsi ruokansa; hän sai myös rouvalta monta maukasta palaista, jotka hänen kaikella mokomin täytyi ottaa vastaan. Iltasin hän tavallisesti istui kertoilemassa merimiesjuttuja, joita hän ei suinkaan jättänyt kaunistamatta, niin paljon kuin mahdollista. Hän oli tästä syystä rouvalle hyvin mieleinen seuranpitäjä ja poikien suurin ihastus. Jos hän jonakuna iltana viipyi tavallista kauemmin poissa, olivat molemmat vanhemmat pojat alinomaa katsomassa Götha-kadun kulmassa, kunnes huomasivat hänen tulevan, jolloin he iloisina juoksivat häntä vastaan, ja taluttivat häntä kotia. Niin rakkaaksi oli hän muutamain päiväin kuluessa tullut heille.
Rouva Woogman haihdutti surunsa rukoilemisella ja tekemällä työtä: kaksi keinoa, jotka ovat parantavaiset, kun niitä oikein käyttää. Hänet oli, kohta kun hänen vanhempansa kuolivat, eräs vanha mamseli, joka oli muotikauppias, ottanut omaksi lapsekseen. Tämän luona hän muun muassa oppi tekemään pahviteoksia, joiden valmistamisessa hän oli saavuttanut melkein taideniekan taidon. Hän teki mitä somimpia neularasioita, ompelulaatikoita ja tähden muotoisia keränpohjia, jotka kaikki hän kaunisti hienoilla helmillä ja muulla korulla, niin että ne kaikkein ostajattarien silmissä olivat erittäin kauniit ja houkuttelevaiset. Näitä ukko sitten joka lauvantaina kävi myömässä kaupungissa, ja ne menivät hyvin kaupaksi. Hän teki aina tarkasti tilin tuosta hänelle uskotusta tavarasta ja hän oli aina saanut suuremman maksun siitä, kuin rouva oli odottanut.