"Kiitoksia paljon sanoistanne", sanoi Striid. "Minä kyllä arvasin, ett'ei koira olo ostanut siltä marakatilta, sillä se tuntee hyvin, niinkuin minäkin, sen ruudin."
"Tänne pian vehnäset, matami!" — ärjäsi ukko nostaen keppiään valmiiksi lyömään Yrjö-kalastajan vaimoa.
Tähän käskyynsä sai hän matamin hampaattomasta suusta uuden joukon haukkumasanoja, jotka olivat vielä törkeämmät kuin äsköiset.
Ukko tiesi kyllä, ett'ei hän mitenkään olisi voinut puolustaa itseään paljaalla suullaan: sillä harvat ihmiset maailmassa lienevät niin suupalttia, kuin oikeat Tukholmin matamit: hän siis alkoi antaa keppinsä tanssia paksun matamin selkää pitkin.
"Lyökää päälle vaan, niin saamme paistia", huusivat ympärillä seisovat, matamit, jotka mielellään kärsivät selkäsaunaa, kun ei oma selkä ollut kysymyksessä.
Ja ukko löi aika lailla, koira haukkui ja matami kiljui, kunnes kaksi polisia tuli väliin ja teki lopun leikistä.
Pitkän kinan perästä sai ukko saatavansa ja matami sopivan varoituksen, jonka jälkeen riita oli lopussa.
Kun ukko oli tullut kotia, puhui hän kohta rouvalle mitä oli tapahtunut.
"Se oli Yrjö-kalastajan akka", sanoi hän, "joka oli tehnyt koko kiusan ja olipa sentähden oikein hauskaa saada vähän pyykittää sitä vanhaa nahkaa."
"Se oli hyvin pahasti tehty, isä hyvä!… Ettekö te kadu käytöstänne?"