Muutamana myrskyisenä syysiltana tämän vuosisadan alussa kolkutti
eräs Tukholmin kirjeenkantaja pienen talon porttia, joka oli
Hökenin kuja-kadun varrella, lähellä sitä paikkaa missä nyt kaunis
"Etelä-Teateri" kohoaa.
Mies oli seisonut kauan tuossa kolkuttamassa, jonka tähden hän tärisyttikin kolkutinta niin ankarasti, että koko huone kajahteli, vaikk'eivät sen asujamet näkyneet kuulevan niitäkään, luultavasti tuon ankaran tuulen tähden, joka vinkuen puhalsi Mosebacken'ista päin.
Vihdoin portti aukeni rakosille, ja sointuina naisenääni kysyi, mikä nyt oli hätänä.
Mies silloin kiroili ja noitui ihmisiä yleiseen ja semmoisia erittäinkin, jotka eivät mitään kuule. Hän vihdoin kumminkin rauhoittui ja sanoi käheällä äänellä:
"Minulla on kirje eräälle perämiehen rouvalle. Anna Woogman'ille [Nimi Wågman vastaa suomalaista nimeä Aaltonen. Suom.], jonka sanotaan asuvan tässä kirotussa variksenpesässä. Onko hän kotona, vai kuinka?"
"On kyllä! Olkaa hyvä ja antakaa kirje tänne", vastasi nainen, ojentaen valkoista kättään.
"Tonkaa tänne ensiksi, hyvä armo", ärjäsi mies.
Nainen kohta pisti kätensä taskuhunsa, otti esille muutamia vaskirahoja ja tarjosi ne miehelle, joka paikalla antoi hänelle kirjeen vaihtoon. Silmänräpäyksessä ovi taasen meni kiinni ja nainen pujahti oikealle käytävässä, jossa muutamain leikitteleväisten lasten ääniä saattoi kuulla pimeässä.
Pian oli huone valaistu kiinalaisella lampulla, joka oli asetettu keskelle pöytää koverrettuun loveen, ett'ei sitä lapset leikitellessään kaataisi nurin.
Huono, joka nyt näyttihe meille, oli oikein hauska. Öljyvärillä maalatuille seinille oli ripustettu kaikellaisia vaskipainos-kuvia, joista useimmat olivat laivakuvia ja Lontoossa tehtyjä. Molemmissa ikkunoissa oli suuri joukko somia näkinkenkiä, jotka perämies Woogman itse oli tuonut kotia maailman eri osista; oven puoleisessa nurkassa oli piippuhylly, täpösen täynnä kaikenlaisia hopealla heloitettuja merenvaha-piippuja; kaappi ja piironki olivat täynnä posliini-kuvauksia; muuan iso peili kullatuilla puitteilla ja muutamat jotenkin isonlaiset koivuiset huonekalut olivat kauniisti ja somasti sijoitetut huoneesen.