"Kuinka minä taidan päästä sinne? Ihmeen kaunista siellä mahtaa olla, siellä Jumalan luona taivaassa!"
"Siellä on sekä kaunista että suloista olla, paljon enemmin, kuin me voimme aavistaa tahi ymmärtää. Sinne sinäkin taidat päästä, jos sinä aina olet hyvä ja tottelevainen; sillä ei Jumala ota luokseen muita, kuin hyviä ja tottelevaisia lapsia."
"Kyllä minä tahdon olla hyvä ja tottelevainen, jos vaan taidan tulla sinne."
"Sinne taidat kyllä päästä, mutta sinä saat odottaa kunnes Jumala tahtoo."
"Koska Jumala tahtoo minua tulemaan sinne?"
"Kun sinä olet valmis ottamaan vastaan sitä autuutta, joka sinua siellä odottaa. Jumala on suuri puutarhuri; ihmiset ovat eläviä vesoja, jotka hänen hoidollaan kasvavat ja kukkivat maan päällä, kunnes ne tulevat valmiiksi, jolloin hän kuoleman kautta muuttaa heidät taivaalliseen yrttitarhaan, jossa he sitten saavat kukkia ja iloita ijankaikkisesti, jos he täällä maan päällä ovat olleet hyviä kukkia, jotka ovat ilolla ottaneet vastaan sen valon, mikä tulee ylähältä ja on elävä sana."
Rouva Woogman ei vielä ollut kerjennyt sanoa viimeistä lausettaan loppuun, ennenkuin heidän huomionsa kääntyi aivan toisellaiseen esineesen. He näet kuulivat kovan kolkutuksen portilta ja samalla myös valituksen ääniä.
* * * * *
Aivan harvinaista oli tässä talossa kuulla portin kolkutinta käytettävän, joka kumminkin nyt tapahtui toisen kerran samana iltana.
Rouva Woogman ei suinkaan ollut taikauskoinen, mutta kumminkin tuo odottamaton tapaus saattoi häntä vähän värisemään, ja hetkeksi tuli nyt hiljaisuus semmoinen huoneesen, että olisi saattanut kuulla höyhenen putoavan.