Ukon puheesta pojat tulivat vakuutetuiksi siitä, että hän oli ihminen.
He hiipivät piilopaikoistaan esiin ja katselivat parrakasta ukkoa.
Rouva Woogman, joka nyt tiesi syyn, minkä tähden hän tähän aikaan päivästä sai tuommoisen vieraan luokseen, haki kohta esiin pyydetyt kalut, ja asetti lampun tuolille hänen etehensä, jotta hän paremmin näkisi parantaessaan jalkaansa. Rouva Woogman laskihe lattialle paremmin nähdäkseen olisiko jalka todella verinen. Ukko kääri nyt auki vaaterepaleet, jotka olivat polven ympärillä, ja jotka olivat hyvin veriset.
Jalka oli poikki sahattu aivan polven kinner-koukusta.
Kuu puujalka kadulla oli mennyt rikki, oli ukon täytynyt käyttää polvenpätkäänsä, joka oli sattunut jotakin terävää kiveä vastaan kadulla. Tästä syystä veri tippueli avatusta haavasta lattiaan, kun kääre oli otettu pois.
"Se on hyvin paha!" sanoi rouva Woogman.
"Mitä vielä", vastasi ukko. "Minä, hiisi vieköön olen ollut pahemmassakin tuulessa. Vuonna yhdeksänkymmentä yhdeksän annoin minä katkaista jalkani, sanomatta sanaakaan, vaikka koko ruumiini rakennus värisi. Minä olen saanut kärsiä paljon tässä maailmassa, mutta en minä sentään sure sitä lainetta, joka on mennyt; sitä seuraa kyllä toinen, joka kiikuttaa aluksen satamaan, kun Herra niin tahtoo… Kyllä tämä pian on ohitse, sanoi hän, joka ratsasti merellä laineen selässä."
Ukon näin puhuessa meni rouva Woogman hakemaan raitista vettä ja pesi haavan, joka tarkastaessa ei näkynytkään olevan niin vaarallinen. Hän sitten otti valkoisen liinavaatten kirstusta ja sitoi sillä haavan hyvin.
Ukko ei kyllin voinut kiittää "rouva kullan" sievää kättä ja hänen armeliaisuuttaan vanhaa "meri-lintua" kohtaan.
"Missä te asutte?" kysyi rouva.
"Ei minulla ole mitään varsinaista ankkuripaikkaa", vastasi ukko. "Minä panen purjeeni kokoon milloin missäkin, aina miten tuuli kääntyy. Enimmästi minä sentään olen Yrjö-kalastajan luona, kaukana kaupungin eteläkulmassa, ja häntä minä välistä autan kalastamisella. Tänä iltana minä ai'on laskea erään vanhan tutun luo, Pettermynden mäellä, jossa minä tuolloin tällöin lasken ankkurini vanhassa liiterissä."