— Jospa oisitte tekin syntyneet rikkaista vanhemmista, niin saisitte kärrillä ajaa. Olette joutuneetkin mei'än köyhien lapsiks'… oisitte jääneet johonkin komeaan kaupunkiin, jonkun rikkaan herrasväen luokse, niin oisitte saaneet kaupungin ka'ullakin vaunuissa höröttää, tuumailee vaimo leikillään.
— Mutta ei sitä ennätetä mitenkään rippikirjoitukseen, kun se on tänä iltana, sanoo sitten vaimo.
— Ei tingitäkään, kunhan kirkkoon jou'utaan.
— Vaan mitenkäs me sitte ripillä käy'ään?
— Jospa se nyt rovasti rupee niin hyväks', että kirjoittaa mei'ät pyhä-aamuna…
Eivätkä jaksaneet vielä sinä iltana kirkolle asti, piti jäädä vähän tännemmä yöksi.
* * * * *
Aamusilla varhain olivat ehättäneet pappilaan. Tyhjä se oli vielä. Sunnuntai-aamun puhdas juhlallisuus vallitsi vain joka paikassa, se oli heitä vastaan ottamassa, ja siinä olikin heille kylliksi.
Istuutuivat aitan rapulle konttineen ja lapsineen varjoon levähtämään… Olipas siihen kasvanutkin tuuhea koivu, ettei päässyt päivä paahtamaan.
Kyllä oli komea tuo pappila! Niin suuret ikkunatkin… suuremmat kuin heidän mökkinsä ovi… mistähän niin suuria lasilevyjä lienevät saaneet, kun ovat ovensakin lasista tehneet… Jo siinä on miehen asunto!… kyllä kelpaa heidän elellä… Ja niillä on niin leveät maantietkin täällä kirkolla.