— Oisitte tulleet muitten hevoisella.
— Ei o'o meillä varoja.
— Oisitte ottaneet rahaa kukkarosta.
— Ei o'o mei'än kukkarossa, poika raukka, sanoi vaimo syvään huo'aten.
— En minä o'o mikään raukka. Ja poika läksi mennä köpittämään sisälle, kun tuntui pappilan neiti häntä kutsuvan jotain juomaan tai syömään.
Ja sitten menee mies rovastin puheille. Mutta ei tahdo rovasti suostua, murisee vastaan, käskeehän kuitenkin apulaisen heidät kirjoittaa, mutta vasta pitää ennättää jo lauvantaiksi kirkolle.
Lukkarit ja suntiot ja muut kirkon palvelijat näkyivät istuvan ja juovan vehnäskahvia.
Vaimo oli mennyt katselemaan, kun "ryökkynä" kukkia kastelee "pytingin" rappusilla… Kylläpä siinä oli monellaisia kasvia, ei ollut vaimo semmoisia nähnyt. Ja minkä tähden niitä kasvatetaan?… Niin, sitä ei neitikään tiennyt… Kasvoiko ne marjoja eli muita?… Ei ne marjoja kasvaneet, vaan niissä oli kauniita kukkia… Mutta vaimon kotona ei kuuluttu kukkia huoneen rapuilla kasvatettavan, niitä oli vain metsässä ja erittäinkin niittymailla.
Vähitellen kokoutuu enemmän väkeä pappilan pihalle. Akkoja näkyy menevän kyökkiin ja sinne pitää Volon mökin vaimonkin pistäytyä lapsineen, vaikka siellä oli tungos ennestäänkin. Mutta kun kerran kirkolle asti tulee, niin pitää katsella kaikki paikat. Ja pitäjään talohan pappila oikeastaan onkin, saaneehan tuolla niin paljon, että edes kyökissä käydä.
Emäntiä tuntui viereisessä huoneessa istua lellettävän "ruustinnan" puheilla. Sinne meni Volon vaimokin.