— Läksin katsomaan tämän pitäjään emäntätä, sanoo,… että tuota minkä näköinen tuo on… niin tässäpähän tuon taitaa näh'ä.
Vaan ei käsketä köyhää istumaan, ja vähän aikaa siinä seisottuaan kääntyy vaimo pois ja menee ulos.
Jo aikaiseen laittautuivat he kirkolle, jonne vähitellen paltoutui paljo kansaa näin hyvällä säällä, ennenkuin syksyiset ilmat ennättävät tulla. Ja toisia ajoi lisää ja panivat hevoisensa aitaan kiini.
Volon mökin mies käveli kahden tyttönsä kanssa. Vaimolla oli nuorimmassakin kyllin hoitamista. Yksinään käveli kirkon mäellä köyhä sydänmaan mies. Ei ollut tuttuja ketään. Joku vaan kerran kätteli ja kuulumisia kysyttyään meni matkojaan. Tytöt nahusivat isänsä nutun liepeessä ja niitä piti kuletella joka paikassa hautausmaalla.
Kelloja alettiin jo soitella ja kauniilta ne kuuluivat syysaamuna.
Papit ajoivat hevoisella pappilasta, vaikkei ollut kovin pitkä matka, ja niille soitettiin kellojakin…
Kirkko on jo tunkeutunut täpö täyteen kansaa. Tungos on suuri ja väkevimmät puolensa pitää, heikommat jalkain alle tallataan ja huutavat: tappaa! tappaa!… vaikkei sääsken ääni taivaasen kuulu. Aikainsa perästä ne sieltä itsensä selvittelevät, kun anturakengät ovat saaneet kylliksi mukuroida heidän ruumistaan. Kumma kyllä, ei heille ole tullut tuon kummempaa.
Toisessa kohti rauhallisesti virttä vedetään.
Mutta Volon ukko, tytöt käsivarrellaan, ei ollut päässyt kuin oven suuhun. Vaimo minne lie pakkautunut etemmä.
Rikas, vanha provasti saarnasi kahden herran palvelemisesta ja puhui jotakin siihen suuntaan, että kyllä maaliman hyvyyttä saapi koota, kunhan ei sydän ole siihen liijaksi kiintynyt.