— Vai niin! no me kuletaan tei'än kautta.
— Jopa se nyt tuo isäntä rupes' hyväksi. Kiitoksia paljo! sanoi vaimo, juotettuaan paksun kapan laidalta lapsiakin.
Pappilan läpi pihan läksivät tuvan puolelle eväilleen. Ruokasalin ikkunasta näkyi siellä istuvan pitkä pöytä täynnä syömämiehiä, piijat kulettelivat ruokia ympäri ja puuhasivat kovin.
Tuvan porstuan päälle olivat jättäneet eväänsä. Mutta sill'aikaa oli jokin toinen luullut niitä omakseen ja sattunut toisen eväsnyytin ottamaan omin lupinsa. Lie saanutkin hyvän murkinan… jossa oli siinä nyytissä parhaat rieskat. Konttia ei ollut toki rohjennut ottaa ja niin saivat tyytyä hapanleipään.
Rikkailla on kirkosta tultua odottamassa kaikellaiset keiton tähteet, mutta sehän on tunnettu asia, ettei köyhällä ole…
Lapset kärttivät voita-rieskaa, vaan mistäpä heille vielä rieskat… Ryyppäämistä kävi äiti pyytämässä pappilan kyökistä. Siellä kuin puuhattiin puolisen laitossa! Ja piijoilla oli niin kiire, etteivät tahtoneet joutaa juomisen antiin.
Saatuaan hapanleipää ja sinukkata poskeensa niin paljon kuin pullistunut pikku maha sieti, rupesivat tytöt penkille ristissä käsin yhteen kohti istumaan… ei he osanneet pitää kaikkein tupia omana kotinaan, niinkuin kokeneet kerjäläiset.
* * * * *
Paluumatka oli vähä hupaisempi. Meni pilveen ja ilma hiukan jäähtyi. Oli muitakin jalkamiehiä samanne päin meneviä. Tapasivat Venäjän järven lois Marin tiellä ja sen kanssa lyöttäytyivät yhteen matkaan.
— Kyllä se vielä vanhoillaankin jaksaa tuo rovasti saarnata, sanoi mökin vaimo.