— Näkyypä vain jaksavan, myönsi Mari.
— Hätäpä jaksaissa! huokasi mies ja kohenti selässä olevaa tyttöään.
— Se minua se hupsu mietityttää… mitähän lie ollut, arveli Mari, joka ajatteli paljo uskonnollisia asioita. Kyllä se hupsu oli minusta oikeassa. Niin se on, en minä siitä pääse, että se tavarassa riippuminen ei o'o oikein.
— Niin, kyllähän se niin on, jos sen nyt katsoo aivan niinkuin jumalansanan mukaan, että kussa on tei'än tavaranne, siellä on myös tei'än sy'ämmenne, niinkuin sitä sanotaankin, päätti vaimo.
— Eikähän se raamattu suotta sano että kenkään ei voi palvella kahta herraa, jumalaa ja mammonata, sanoi Mari syvimmällä vakuutuksella. Kyllähän ne rikkaat rikkaita puolustaa, mitenkäs muuten. Vaan sen minä sanon vieläkin että työläästi tulee rikas taivaan valtakuntaan.
— Ei tuo o'o helppoa köyhällekään, murahti mies edeltä kulkiessaan, kun kuuli naisten puheen. Ja rupesi tien viereen levähtämään.
— Kyllä on raskasta tämä köyhän elämä, sanoi vaimokin ruvetessaan myös istumaan… Ja toiset elää kuin herrat ja niillä on sitä elämistä.
— No kyllä se on totta, että vähemmällä sitä pitää toisten ihmisten tulla toimeen kuin toisten, vakuutti Marikin.
Kohta läksivät taas matkaa jatkamaan. Kaukana oli vielä Venäjän järvi ja vielä kauvempana Volon yksinäinen mökki. Mutta tien pää tulee kerran kuitenkin ja sitä saavuttaakseen he edelleen kävelivät. Eivätkä ajatelleet mitä varten kaikki tämä… tiesivät vain että näinhän se on.