— Opinpahan minä, kun luen… eipään tarvit'e pakoittaa, sanoi Kaisa.
— Mitä sinä tyttö lörpötät!… Se on toista tytöillä, joutaahan ne lukemaan ja ovatkin siihen omiaan, kun kotosalla enite ovat, vaan me miehiset miehet Paavon kanssa, meillä on monellaisia hommia, ettei sitä jou'a alati katkismus kourassa olemaan. — Isäkin oli huonolukuinen.
— No tulehan nyt sitte ja lue huomen aamulla noustuasi… Sillä äitinkin sydän alkoi jo heltyä,
— Eikä se tarvitseis' syy'ä… mitäs se ei opi, sanoi viattomana Kaisa.
— Mitä sinä nyt Kaisu taas? Luuletko että toinen syömätä elää? tosahti Reeta.
Ja Paavo tuli seinään päin katsoen isänsä viereen istumaan ja alkoi purra kakkuaan… joku kyyneleen jäännös vierähti suuhun kuivan leivän särpimeksi. Tuopista ei ilennyt ryypätä, kun olisi pitänyt näyttää itkeneet kasvonsa.
Vaan nälkäiselle ruoka hyvän tekee ja sydänalan lauhduttaa, siitäpä mielikin kevenee.
— Russakoitako se Paavo seinään päin katselee, sanoi Reeta leikitelläkseen.
Silloinpa pojan sydän vähä hytkähti ja vetäsi henkeä sieramissa.
— Hiiri juoksee leuvalla, sanoi Kaisa.