Kun ei valitukset auttaneet eikä vieraatkaan siat pois lähteneet, menivät suuret siat vaikeroiden pitkin tietä pois päin… ei enää kestänyt nälkää ruohottomassa kujassa. Vaikeroiden ja haikealla mielellä ne yhä kulkivat aitoviertä varaseipäitten alatse. Kulkivat jo metsänkin sisään aitovartta myöten. Tulivat aidan nurkkaukseen ja tonkasivat vähä kärsällään… eipä se ollutkaan niin helpossa kuin ennen… olihan siitä aina väliin päästy.
Yhdestä tuumin alkoivat ryskyttää aidan nurkkausta… kylläpä se oli lujassa! Vihan väessä työkkäsivät ai'asta kärsällään ylöspäin… ja se liikahti, solahti oikein ylös vitakseen asti. Siihen tuli jo iso reikä. Ei oikein vielä mahtunut, piti suurentaa. Helposti se sitten suurenee, kun on kerran alkua, ja kohta pakkautumassa olikin sika aidan raosta ja sen perästä toinen.
Nytpäs tuli hyvä ruokamaa, siitähän vähän sai tyhjään mahaansa. Oli kai siinä nyt nyhtämistä, eikä sitä tarvitsekaan niin jyystää kuin maantien vierestä. Eteenpäin piti kuitenkin mennä — ei malttanut yhdessä kohti — ja lahmata mennessään ja aina haukata pala paikasta, toinen toisesta. Ylämäkeä se oli ja piti päästä mäen päälle ja sieltä laskeutua alas ja mennä vain eteenpäin niin pitkälti kuin pääsee.
— Siat on laihossa, huutaa pieni poika, joka oli tuvan seinämällä mullassa istumassa.
— Mene ajamaan pois! huusi hätäisesti toinen kovempi ääni.
— Enkä mene, sanoi poika ja leikitteli vain mullassa.
— Menkää, menkää ajamaan, joko ne taas on nuo siat… ne ne vasta vastuksen tekivät… ei ole tullut annetuksi ruokaa, hommasi emäntä.
— Ei siinä muuta kuin keväästä oppivat ja sitte niistä on koko kesäksi vastus, väitti karjapiika, joka niille aina ruokaa vei käsipuolessaan. — Nuo miehet kun niin huonosti aitoja katsovat, niin meneväthän ne, kun kerran oppivat; ei siinä pidä mikään.
— Kyllä aitoja katsotaan, mutta eihän niitä mikään ennätä kaikkia korjata, kun aina paikalla lumien lähdettyä irti laskevat nuo röhnikkäät, puolusti siihen tullut isäntä miehiään… Eikö niitä saattaisi pitää kiini sen aikaa kuin ennättäisi saada aidat katsotuksi?
— Tekeehän niitä mieli laskemaan, sanoi emäntä siihen ja käski tytön mennä sikoja pois ajamaan. Mene sinä Tiina toveriksi, ei se itsekseen tuo tyttö…