— Tahdon lukea … odottakaa … se on vaivaloista … mutta nyt… "Utbetalas åt herr Antero Hormio femtiotusen kronor… Jarl Dagobert…" Isä, isä, mitä sinä olet tehnyt? Mitä varten?
Hän huudahti viimeiset sanansa epätoivon tuskalla ja lyyhistyi tyynylle kuolon kalpeana.
— Linda! lausui tohtori rohkaisten, mutta tyttö ei kuullut. Hän makasi tajuttomana sohvalla. Silloin tohtori päästi hänen kätensä ja ryhtyi sen sijaan herättämään pyörtynyttä. — Setä Olavi, ole hyvä ja tiedustele, onko heillä tarjoilussa vielä kuumaa teetä tai kahvia, ja käske tuomaan joutuin, hän puheli everstille, samalla kuin hän taitavalla kädellä, vaikka hellävaroin, aukaisi näppäimistä Lindan hameenliiviä, jotta hengitys kävisi helpommin, ja piteli ruumista niin että pää oli retkallaan taaksepäin, jotta veri siihen juoksisi. Hän ei ehtinyt katsoa taakseen, miten eversti suoritti tehtävänsä, mutta kuuli, että ovessa käytiin.
Pian Linda heräsikin tainnoksista. Tohtori laski hänet hellävaroin takaisin sohvatyynylle ja hymyili rauhottavasti, mutta samalla ujosti, kun Linda ihmetellen ja kysyvästi katsahti ympärilleen.
— Missä on isä? kysyi tyttö.
— Hän meni hakemaan jotain lämmintä juotavaa sinulle.
— Miksei hän soittanut?
— Kas! ihmetteli tohtori, joka nyt vasta älysi, että everstin poistuminen oli ollut tarpeeton.
Mutta samassa koputettiin ovelle ja Mari toi tarjottimella kupin höyryävää teetä.
— Sepä hyvä, sanoi tohtori nousten paikaltaan ja otti tarjottimen Marin kädestä. — Kiitoksia, kyllä me nyt tulemme toimeen.