— Tietääkö Mari, missä eversti on? kysyi Linda.
— Eversti on puhelimessa … tuossa käytävässä, vastasi tyttö hieman ällistyen.
— Kiitos.
Palvelijatar meni, ja tohtori tarjosi Lindalle teetä, joka näkyi vaikuttavan virkistävästi.
— Luuletko, että isä palaa?
— Tietysti, vastasi tohtori, vaikkei hän ollut suinkaan varma mistään. Hän oli äärimmilleen hämmästynyt. Tuo shekki Lindan näyssä oli täydellinen arvotus, ja hän oli äsken pannut merkille, että setä Olavi oli koettanut keskeyttää Lindaa.
— Menisitköhän katsomaan, missä isä viipyy? kysyi tyttö puoleksi pyytäen. Näkyi, että hän oli tietoinen kaikesta ja selvästi muisti mitä oli tapahtunut.
— Voinhan mennä, vastasi Helmer nousten, mutta samassa ovi aukeni ja eversti Ansamaa palasi huoneeseen.
— Suokaa anteeksi, lapset, että poistuin, sanoi hän, — se aiheutui sinun näystäsi. Ymmärsin, että Hormio epäili shekkiäni vääräksi kun en muistanut ilmoittaa hänelle, että Tukholman pankissa käytän nimeä Dagobert. Sen tähden kiiruhdin puhelimeen.
Hänen äänensä ja katsantonsa oli niin avomielisen iloinen ja rauhallinen, että molemmat nuoret tunsivat hämmästyksensä yhä kasvavan.