Yksin jäätyään Linda lankesi polvilleen sohvan viereen. Kädet ristissä tyynyllä hän painoi päänsä käsien varaan ja kokosi ajatuksensa rukoukseen, kuten vanha tapansa oli. Hän viipyi kauan siinä asennossa. Kun hän vihdoin nousi, olivat hänen silmänsä kyynelistä kosteina, mutta kasvojen ilme oli luja ja päättäväinen. Hän tiesi nyt mitä tehdä. Isä oli pyytänyt, ettei hän mitään ajattelisi eikä olisi levoton, mutta kuinka se enää olisi mahdollista? Nyt ei enää ollut kysymys epävarmasta ja tuntemattomasta vaarasta, nyt vaara oli tietty ja tunnettu, kauhea vaara, joka uhkasi millä hetkellä hyvänsä ja saattoi paisua kuinka suureksi tahansa. Isä oli ainoa ihminen maailmassa, jota Linda koko sydämestään tiesi rakastavansa, ja hänen kallis velvollisuutensa oli selvä. Hinnalla millä hyvänsä hänen täytyi koettaa pelastaa isä. Ja nyt kun hän näki tien edessään selvänä, nyt hän tunsi itsensä tyyneksi ja rauhalliseksi.
Hän soitti, ja palvelijattaren ilmestyttyä ovelle hän lausui:
— Olisiko Mari niin ystävällinen ja toisi tänne päällysvaatteeni. Olen ollut pahoinvoipa ja tunnen, että minun täytyy kävellä hiukan ennen maatapanoa. Mutta en tahdo häiritä everstiä, vaan tulen kyökin puolelta ulos.
Mari ymmärsi. Hän hiipi varovasti portaita alas, otti eteisestä neitinsä tavarat ja palasi takaisin yhtä hiljaa.
— Ei suinkaan Mari ketään kohdannut? kysyi Linda ovella päästäessään tytön kantamuksineen huoneeseen.
— En ketään, vakuutti uskollinen palvelijatar ja ryhtyi auttamaan vaatteita Lindan ylle. — Mutta jaksaako neiti nyt lähteä kävelemään, kun ei ole terve? Ei suinkaan neiti yksin lähde?… Kyllä minä tulen mielelläni mukaan… Puutarhassako neiti kävelee?
— Kiitos, rakas Mari, kyllä jaksan hyvin yksinkin… Nythän on kuutamo ulkona. Menen maantielle ja kävelen kirkolle päin…
— Puhuvat, ettei ole aina turvallista iltaisin naisten liikkua. Venäläiset sotamiehet kuuluvat joskus hätyyttäneen…
— Tyhjää puhetta, lapseni … kas niin, kiitos … nyt kun vielä saan nuo päällyskengät jalkaan, olen valmis.
— Neiti on hyvä ja istuu, niin minä asetan kengät… Mutta jos sentään saattaisin neitiä. Tai jos ei neiti minusta huoli, niin jos Mattsson…