— Kuinka niin: tietysti?
— Tarkoitin, että hän sielussaan tuntee, että jotakin tapahtuu … että minä olen tulossa … sillä Jumala minut lähettää…
Tähän ei Marilla ollut mitään sanottavaa. Hän kysyi:
— Jäänkö ulos odottamaan sillä aikaa, kun neiti käy nimismiehen puheilla?
— Ethän toki. Odotat vaikka eteisessä.
Nimismiehen ulko-ovi ei ollut lukossa. Tytöt astuivat muitta mutkitta kuistilta eteiseen.
— Odota sinä täällä, Mari, ja rukoile puolestani kuiski Linda, ja hänen sanoistaan huokui äkkiä semmoista pelonsekaista tuskaa ja ahdistusta, että Mari ei osannut muuta kuin sulkea hänet syliinsä.
— Rohkeutta, rakas neiti, sopersi tyttö tunteittensa valtaamana, — kyllä kaikki käy hyvin … ja muistakaa, että Mari on täällä, jos jotain teille tapahtuisi … minä syöksyn heti sisään, jos vähänkään huudatte…
— Kiitos, Mari, en luule, että mitään semmoista tarvitsee pelätä … kun nyt vain osaisin puhua oikein…
— Kyllä Jumala neuvoo… Minä en osaa, kun en tiedä asiaakaan…