— Olen laskenut itsekseni, että mahdatte olla ylen rikas, jatkoi nuorukainen haaveellisesti, ikään kuin ei olisi kuullut vanhemman miehen kysymystä. — Kuulin eräältä toverilta, että te olette lahjottanut matkarahat jokaiselle nuorelle miehelle, joka asian puolesta tahtoo taistella… Mutta tällä tavallahan te jo olette tuhlannut sangen suuria summia, herra eversti!
— Tuhlannut? Vai tuhlaukseksiko sitä sanotte?
— Ei, ei, herra eversti, se oli sopimaton sana! Kuinka paremmin ja jalommin voisi rahojansa käyttääkään! Minä vain olen kysynyt itseltäni, että miksei teillä ole enemmän valtaa käsissänne? Miksi valta on semmoisten käsissä, jotka sitä väärin käyttävät? Miksei Suomi ole vapaa ja miksi ette te ole meidän hallitsijamme? Oi, herra eversti, kun kuvittelen olevani valmis pappi ja kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen rukoilevani esivallan puolesta, niin tahtoisin, että te olisitte se esivalta! Oi, mikä onni, jos seurakunnan kanssa saisin rukoilla teidän puolestanne, — jos te olisitte meidän kuninkaamme tai meidän presidenttimme!
— Miksi herran nimessä semmoisia haaveilette? kysyi eversti ihmeissään, vaikka nuoren miehen haltioitunut ilme ja kiihkeät sanat saivat kieliä värähtämään hänen sydämessään.
— Sen tähden, herra eversti, vastasi toinen yksinkertaisesti, — että te olette erilainen kuin muut ihmiset. Teitä täytyy rakastaa ja kunnioittaa ja teitä tahtoisi palvella. Te teette aina oikein — ja vielä enemmän — te teette aina hyvää.
Eversti ei voinut pysyä kylmänä. Tämä on ihmeellistä, hän ajatteli, toinen rakkaudentunnustus jo tänä iltana… Ja vallan odottamatta… Mitähän tämä merkitsee? Minkä tähden näin saan tuntea toisten rakkautta? Läheneekö loppuni? Uhkaako minua tuho?
Hän kääntyi poispäin salatakseen liikutustaan, ja hänen katseensa sattui uuninreunuksella naksuttelevaan kelloon. Heti hän oli tunnelmansa herra.
— Halloo, hän huudahti, — kello on yli kaksitoista! Enkä kuullut sen lyövän. Meidän on aika lopettaa haaveemme ja lähteä, rakas herra Halme.
Eversti kirjoitti vielä jotakin paperille, sulki paperin kuoreen ja kirjoitti osoitteeksi sanat Pro Patria, jonka jälkeen hän nousi ja käski sotilaallisen virallisella äänellä:
— Ordonanssi!