— Tarkoitan, ettei … ettei suinkaan eversti ole itselleen mitään tehnyt?
— Mitä hän olisi itselleen tehnyt? kysyi Linda, ymmärtämättä toisen tarkoitusta, mutta samalla pelästyen.
— No … tämmöisissä tapauksissa ei suinkaan ole tavatonta… Kun ihminen näkee, että hänen elämänsä on hukkaan mennyt, että kaikki hänen kauniit suunnitelmansa raukeavat tyhjiin, silloin elämä muuttuu hänelle raskaaksi taakaksi, jonka hän niin pian kuin mahdollista heittää päältään… Oletteko varma siitä, neiti Ansamaa, ettei isänne tuolla sisällä ole…
— Tehnyt itsemurhaako? huudahti Linda keskeyttäen, sillä vihdoinkin hän ymmärsi. — Herra nimismies, te ette tunne isääni lainkaan. Eversti Ansamaa ei ole pelkuri… Jos epäilette, käykää katsomassa everstin makuuhuoneessa.
Hormio ei odottanut uudistettua käskyä. Kiireesti hän riensi viereiseen huoneeseen, ja kun hän tuokion kuluttua palasi, oli hän miettiväisen näköinen.
— Te olitte oikeassa, neiti Linda, ja minä tunnustan erehdykseni. Mitä nyt siis aiotte tehdä?
— Enkö sitä jo teille sanonut? Olen pyytänyt teiltä anteeksi äskeistä hysteeristä käytöstäni ja toivon, että te osaatte selittää asian kapteenillenne.
— Mutta hyvä neiti Linda, ettehän te nyt ehdoin tahdoin tahdo syöstä isäänne turmioon? Kun pelastus on teidän kädessänne…
— Älkää minua piinatko, herra Hormio. En tiedä mitään isäni turmiosta, tiedän vain, mitä minun itseni pitää tehdä. En saa tähän asiaan sekaantua.
— Vai niin, neiti Ansamaa, sanoi nimismies muuttuneella äänellä, — te olette tehnyt nyt uuden päätöksen, sanotte… Entä äskeinen lupauksenne minulle? Eikö se mitään merkitse? Narrinako te minua pidätte, juoksupoikananne? Eivätkö sananne äsken kuuluneet: "pelastakaa isäni ja minä olen teidän"? Enkö toista sanojanne oikein? Eikö teitä lupauksenne minuun sido? Minä olen nyt pelastanut isänne! Olen asettanut itseni ja kunniani alttiiksi teidän tähtenne. Teidän tähtenne olen mennyt venäläisen kapteenin luo, olen sanonut hänelle: "emmekö voi antaa eversti Ansamaan olla rauhassa? Hänen tyttärensä tarjoaa meille suuren summan hyvitykseksi." Onko se virkamiehen menoa esivallan luo? Eikö sitä kutsuta lahjomiseksi? Enkö minä sillä teollani ole iki-päiviksi tahrannut virkamieskunniaani? Mitä teillä tähän on sanottavana, neiti Ansamaa?