2.
Linda oli sytyttänyt komean sähkökruunun ja vetänyt paksut tummanvihreät verhot akkunain eteen. Isän avara ja ilmava huone näytti aina niin kodikkaalta tässä valaistuksessa. Lattia oli kokonaan tummanvihreän verkamaton peittämä, seinät missä niitä näkyi kirjahyllyjen ja taulujen lomissa — samoin kuin matala tyylikäs kaakeliuuni olivat harmaanvihreät, ja mahonkiset huonekalut — lukuun ottamatta "juttutuvan" nahkatuoleja — olivat vihreällä kankaalla päällystetyt. Koko huone oli kuin pehmeän vihreä näky, joka lepuutti silmiä ja teki mielen rauhaisaksi. Miten lapsellisen antautuvasti ja luottaen hän rakastitikaan isäänsä! Äsken hän oli ollut melkein suunniltaan levottomuudesta, nyt isän itsetietoinen tyyneys oli palauttanut rauhan hänen sieluunsa. Eihän Jumalakaan voinut suvaita, että hänen hyvää, jalomielistä isäänsä mikään vaara kohtaisi kylmien ymmärtämättömien ihmisten puolelta.
Hän aikoi juuri sanoa jotakin isälleen, poistuakseen sitten omalle puolelleen, kun ovelle koputettiin ja palvelijatar astui sisään.
— Nimismies Hormio pyytää tavata joko everstiä tai neitiä.
Linda hätkähti ja tunsi pistoksen sydämessään. Nimismies! Onneksi hän seisoi selin Mariin, ettei tämä nähnyt hänen pelästymistään.
— Vai Hormio, kuului isän levollinen ääni, hänpä näkyy tulleen ennen toisia vieraita, koska kello vasta on neljä… Well, Mari käskee hänet tänne, niin saa tavata meidät molemmat. Jääthän vielä hetkeksi, Linda?
— Isä, huudahti Linda palvelijattaren poistuttua, — mitä nimismiehellä on sinulle asiaa! Ah, pelko taas minut valtaa… Tuo nimismies ei ole ystäviäsi. Huhuillaan, että hän on hyvissä väleissä venäläisten kanssa…
— Tule tänne, lapsi, ja istu, kuului eversti Ansamaan ääni miltei ankarana — äläkä hätäile joutavia. Kyllähän Hormio tietää, etten ole venäläisten ihailija, mutta mitä se häntä liikuttaa? Eikä hänellä nyt ole minulle mitään asiaa. Etkö kuullut, että hän tahtoi tavata sinuakin?… Mutta jollet osaa itseäsi hillitä, on parempi, että poistut. Muutenhan Hormio voisi todella otaksua, että meidän välillämme on jotakin… No kas niin, Linda, oikein, että jäät. Nyt saat itse todeta, ettei ole vähintäkään syytä hätäilemiseen ja pelkoon.
Vaikka Lindan ensin oli tehnyt mieli lähteä, päätti hän noudattaa isän neuvoa ja jäädä, nähdäkseen, mitä asiaa nimismiehellä oli. Hän istui entiselle paikalleen ja oli niin huolettoman näköinen kuin mahdollista.
— Saatpa nähdä, Linda, että Hormion asia pikemmin koskee sinua.