Ilma kylmenee yhä yön jatkuessa. Hatara päävartio, jonka uuneja on huonosti lämmitetty, jäähtyy myös. Kylmä puistauttaa pöydällä selällään nukkuvaa vartiopäällikköä. Hän herää, silmää kelloon ja kiroaa heti kiukkuisesti. Kiskaisee vaihdonjohdattajaa jalasta lattialle ja hihkaisee:
Hopusti nyt! Kello on melkein puoli tuntia yli vaihtoajasta!
Vaihdonjohdattaja tempaisee säärestä vartiovuorolle lähteviä miehiä ja niin he alkavat etsiä lakkejaan, kintaitaan ja kivääreitään viluisina, unisina ja myrtyneen näköisinä. Vaihdonjohdattaja heittää kiväärin olalleen ja ääntää juhlallisella korostuksella:
— Kolmekymmentä yksi!
Ja he painuvat kolistellen ulos. Astua nyrppäsevät lampputolppien alla manttelin kuluneet, ruskeat helmat lepatellen, alokkailla pää painuksissa alakuloisina mietiskellen, ettei heillä ollut lohdutuksena edes kolmeakymmentä yhtä, vaan oli mainittava satoja.
Mutta vartiopäällikkö alkaa kiroilla ja liikkua toimekkaasti itseään lämmittääkseen ja virkistääkseen.
— Ja missä ovat nekin kiertovartiomiehet? Etteiväthän vain ole tuolla huonolukkoisessa putkassa? Eivät ne ainakaan muualla ole kuin nukkumassa…
Kiertovartio, siihen sattuneet miehet katsojatkin aina tässä garnisonissa itseään onnen kohdanneen. Siinä kulki aina kaksi miestä kerrallaan iltasoiton ja aamuhuudon välillä. Päivällä heidän ei tarvinnut olla vartiossa, vaan kantoivat he ruokaa, siivosivat ja lämmittivät vartiorakennusta. Eikä yölläkään ollut olemassa mitään järjestelmää, jolla heidän palvelustaan olisi seurattu. Sen vuoksi olikin työlästä saada selkoa, missä he milloinkin vartioaikansa viettivät, olletikin, ellei tarkastava upseeri ollut ylen sotahullu mies. Siksi sotamies vartioon joutuessaan aina halusi kiertovartioon. Muilla vartiopaikoilla oli pysyminen, joko sitten satoi tahi tuuli, mutta kiertovartio sai aina suojaa, jos oli viisas.
Nyt oli tähän vartioon pantu alokkaan toveriksi aina vanha mies, että nämä perehdyttäisivät alokkaan tähänkin palvelukseen. Tämän he tekivätkin perinpohjaisesti.
Vartiopäällikkö siis meni, avasi epäilemänsä putkan ja löysi sieltä kummankin vartiomiehen, kiväärit vieressä, nukkumassa veljellisesti arestilaisen kanssa. Vartiopäällikkö ajoi heidät ylös, mutta heidän vartiovuoronsa oli jo päättynyt; he menivät vartiotupaan ja heittäytyivät ritseille. Seuraava vaihto herätettiin, ja he ottivat kiväärinsä ja aikoivat ryömiä ritsin alle makaamaan, mutta vartiopäällikkö esti heidät siitä. Heidän täytyi painua ulos. Vaihto saapui. Vartiomiehet olivat äkeissään siitä, että heitä oli pidetty yli. Sotavanhuskin heräsi melusta ja virkistyi hetkeksi ja puheli sotilaallisia muistojaan: